Kryptomarkkinat nousussa

Kryptomarkkinat nousukiidossa – bitcoin ylitti 63 000 dollarin rajan

••••••••••

Kryptomarkkinoiden viime viikolla alkanut nousu on jatkunut vahvana myös tällä viikolla, kiitos uusien koronlaskujen. Kun viime viikolla Euroopan keskuspankki ilmoitti 0,25 prosentin koronlaskusta, tällä viikolla Yhdysvaltain keskuspankki laski ohjauskorkoaan kerralla 0,5 prosenttia. Kryptomarkkinat reagoivat uutiseen positiivisesti, ja bitcoin nousi yli 63 000 dollarin ensimmäistä kertaa sitten elokuun.

Positiivinen vire kryptomarkkinoilla ei ole rajoittunut pelkästään bitcoiniin, vaan suurin osa merkittävimmistä kryptovaluutoista on selvästi viikon takaista korkeammissa hinnoissa. Coinmotionin valikoimasta parhaiten on menestynyt älysopimusalusta Avalanchen AVAX-kryptovaluutta, jonka arvo on noussut 18,7 % viikon takaisesta. Myös XRP:n hintakehitys on ollut viikon aikana lupaavaa, vaikka se reagoikin koronlasku-uutiseen maltillisemmin kuin muu markkina. XRP:lle nostetta tuo elokuussa annetun tuomion valituspäivän takarajan lähestyminen. SEC ei ole toistaiseksi valittanut Ripplen ja XRP:n kannalta kevyestä tuomiosta, ja sillä on enää lokakuun 7. päivään saakka aikaa tehdä niin.

Loppuvuosi näyttää keventyvän rahapolitiikan myötä kryptomarkkinoille lupaavalta, mikä avaa mahdollisuuksia myös pienempien kryptovaluuttojen menestykselle. Tätä taustaa vasten onkin mukava kertoa, että lisäsimme valikoimaamme juuri kymmenen uutta kryptovaluuttaa. Niiden joukossa on muun muassa yksi kuumimmista tekoälyprojekteista Render (RNDR) sekä vauhdilla kasvanut DeFi-protokolla SUI, jonka Bitcoinkeskus odottaa olevan “tämän syklin Solana“.

Coinmotionin valikoiman kryptovaluuttojen kehitys

Merkittävimpiä nousijoita Avalanche (AVAX) lisäksi olivat Solana (SOL), joka vahvistui 12,1 %. Bitcoin (BTC) puolestaan jatkoi vakaata kehitystään, saavuttaen 9,1 % kasvun viikon aikana. Ethereum (ETH) ei jäänyt kauas jälkeen, sen arvo nousi 8,3 %. Myös pienemmät kryptovaluutat, kuten Chainlink (LINK) ja Cosmos (ATOM), osoittivat kasvua, vastaavasti 8,7 % ja 8,1 % viikon aikana.

Coinmotionin kryptovaluutat

Kuvio 1. Coinmotionin kryptovaluuttojen Top-10 arvonkehitys viimeisen viikon aikana per 20.9. kello 11.33. Lähde: Coingecko

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!

Fedin aggressiivinen koronlasku

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed laski keskiviikkona ohjauskorkoja 0,5 prosentilla 4,75–5,0 %:n vaihteluväliin, mikä yllätti monet ekonomistit. Bloombergin mukaan 114 ekonomistista jopa 105 piti 0,25 prosentin koronlaskua todennäköisempänä vaihtoehtona; johdannaismarkkinoilla 0,5 prosentin laskua pidettiin sen sijaan todennäköisempänä. Tämä koronlasku on ensimmäinen sitten kevään 2020 ja viestii vahvasti Fedin halusta tukea Yhdysvaltojen työmarkkinoita, samalla kun inflaatio-ongelmat jäävät toistaiseksi vähemmälle huomiolle. Edellisen kerran 0,5 prosentin koronlaskuja tehtiin finanssikriisin ja koronapandemian aikana.

FOMC:n dotplot-ennusteiden mukaan ohjauskorkoja lasketaan vielä kahdesti loppuvuoden aikana (Kuvio 1). Myös ensi vuodelle odotetaan useita koronlaskuja. Jerome Powell kuitenkin tasapainotti kyyhkysmäisiä toimia mainitsemalla puheenvuorossaan, että ohjauskorkojen neutraalin tason odotetaan asettuvan huomattavasti korkeammalle kuin pandemiaa edeltävänä aikana, mikä viestii haukkamaisesta näkökulmasta riskimarkkinoille. Tämä viesti on nähdäksemme linjassa talouden nykyisten näkymien kanssa (Goldilocks-tilanne) ja indikoi pidemmän aikavälin korkeampaa inflaatioympäristöä, mikä on tyypillistä ns. Fourth Turning -ajanjaksolle. Käytännössä Fedin voidaan odottaa laskevan ohjauskorkoja aggressiivisesti ja etupainotteisesti, minkä jälkeen koronlaskut voidaan lopettaa talouden tilan niin salliessa.

Kuvio 1. FOMC:in dotplot-ennusteet. Lähde: Federal Reserve

FOMC:in talousennusteet viittaavat onnistuneeseen pehmeään laskuun: BKT:n odotetaan kasvavan 2 % vuosivauhdilla, inflaation laskevan kahden prosentin tavoitetasolle ja työttömyyden nousevan enintään 4,4 %:iin (Kuvio 2). Puheenvuorossaan Powell toisti saman viestin: talouskasvu jatkuu ensimmäisen vuosipuoliskon tahdissa, Yhdysvallat on edelleen lähellä täystyöllisyyttä, vaikka työmarkkinoiden jäähtyminen onkin havaittavissa, ja inflaatiopaineet ovat hellittäneet. Powell painotti myös, että päätöksiä tehdään kokous kokoukselta ja datariippuvaisesti, mikä antaa Fedille mahdollisuuden hidastaa tai nopeuttaa ohjauskorkojen laskuja talouden ja työmarkkinoiden kehityksen mukaan. 

Kuvio 2. FOMC:in talousennusteet. Lähde: Federal Reserve

Volatiliteetti riskimarkkinoilla pysyy seuraavien päivien aikana todennäköisesti korkealla markkinaspekulaation, reaktiivisen käyttäytymisen ja positioiden säätämisen seurauksena. Kun tilanne rauhoittuu, markkinaosapuolet näkevät ideaalitilanteessa kokonaiskuvan, jossa talous on tasapainossa, inflaatio laskee, taantuman uhka ei ole välitön, ja Fed laskee samanaikaisesti ohjauskorkoja aggressiivisesti. Historiallisesti osakemarkkinoiden tuottoihin on vaikuttanut merkittävästi se, onko ohjauskorkojen laskuja edeltänyt tai seurannut taantuma, eikä ole syytä olettaa tämän dynaamiikan muuttuneen – lyhyellä aikajänteellä pidämme kuitenkin taantuman todennäköisyyttä pienenä (Kuvio 3).

Kuvio 3. S&P 500 -indeksin mediaani kehitys ohjauskorkojen laskun yhteydessä vuodesta 1957 lähten.  Lähde: X, Deutsche Bank

Kryptomarkkinoilta ei ole saatavilla vastaavanlaisia 70 vuoden tilastoja kuin perinteisiltä markkinoilta, mutta alhaisemmat korot luovat lähtökohtaisesti suotuisamman sijoitusympäristön kryptovaluutoille, muun muassa paremman likviditeetin, opportunististen sijoittajien kasvavan kiinnostuksen ja lisääntyneen riskinottohalukkuuden kautta. Vuonna 2022 bitcoin jatkoi sivuttaisen konsolidointiperiodin jälkeen huipuista alkanutta korjausliikettään uusiin pohjiin ohjauskorkojen noston seurauksena (Kuvio 4). Nähdäänkö tällä kertaa käänteinen tapahtuma, missä ohjauskorkojen lasku antaa nousutrendille tarvittavaa voimaa hinnan sivuttaiskanavasta poistumiseen ja uusiin huippuihin? Tarkempia ajatuksia tästä ja kryptomarkkinoiden kehityksestä jälleen perjantain videokatsauksessa.

Kuvio 4. Bitcoinin päiväkohtainen hintakehitys. Lähde: TradingView

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
vanhin
uusin eniten äänestetty
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp