Tänään (9.6.2026) Coinmotion on viestinyt korkopalveluja käyttäneille asiakkailleen seuraavaa. Asiakaskohtaiset tiedot on poistettu tällä sivulla julkaistusta viestistä.
Otsikko: Korkopalvelun lopulliset palautukset
Hyvä asiakkaamme,
Korkopalveluihin sijoitettujen varojen osalta tilanne on kehittynyt myönteisesti asiakkaidemme kannalta, sillä olemme vastaanottaneet lisäpalautuksia Tesseractilta ja voimme nyt välittää palautukset asiakkaille.
Olemme työskennelleet Tesseractin kanssa tiiviissä yhteistyössä lisäpalautusten tekemiseksi. Lisäpalautukset ovat mahdollisia Tesseractin onnistuttua realisoimaan korkopalveluihin liittyviä saataviaan insolvenssimenettelyistä, joissa se on ollut velkojan asemassa. Pahoittelemme tapahtunutta ja palautusprosessiin kulunutta aikaa.
Varojen palauttamisen on määrä alkaa tänään 9.6.2026. Teknisistä syistä johtuen palautukset voivat näkyä asiakkaiden lompakoissa eri aikoihin. Kun palautukset on saatu tehtyä, lähetämme kaikille asiakkaille yhteenvedon varoista, joita kyseiselle asiakkaalle on kokonaisuudessaan palautettu marraskuun 2022 tapahtumien jälkeen.
Mitä kryptovaroja asiakkaille palautetaan?
Korkopalvelun käyttäjille palautetaan samoja kryptovaroja, joita korkopalveluihin on alun perin sijoitettu. Palautukset tehdään siten BTC-, ETH- ja USDC-kryptovaroissa suhteessa kunkin asiakkaan alkuperäiseen sijoitukseen.
Kunkin asiakkaan palautettavissa olevat BTC-, ETH-, ja USDC-kryptovarat palautetaan suoraan asiakkaan Coinmotion-tilille. Palautettu määrä BTC-, ETH- ja USDC-kryptovaroja vähennetään korkopalvelun käyttöliittymässä näkyvästä saldosta ja lisätään asiakkaan kryptovarakohtaiseen lompakkoon.
Lisäpalautusten määrä
Olemme laatineet Tesseractilta vastaanotettujen kryptovarojen perusteella asiakaskohtaiset laskelmat palautuksia varten. Ulkopuolinen tilintarkastaja on myös tarkistanut laskelmat. Välitämme palautettavat varat asiakkaillemme laskelmien mukaisesti.
Miten asian käsittely jatkuu?
Korkopalveluasia on näiden lisäpalautusten myötä saavuttanut päätöksensä. Lisäpalautuksia ei Tesseractin mukaan ole enää luvassa.
Tesseract on saanut päätökseen palautettavissa oleviin varoihin liittyvät prosessit lainavastapuoliensa insolvenssimenettelyistä. Tesseract on omalta osaltaan avannut marraskuun 2022 jälkeisiä tapahtumia enemmän omassa tiedotteessaan, jonka välitämme asiakkaillemme tämän tiedotteen liitteenä (englanniksi).
Jatkamme asiakkaiden tukemista tilanteeseen liittyvissä kysymyksissä asiakaspalvelumme kautta. Pyydämme lähettämään mahdolliset kysymykset viestinä suoraan Coinmotion-alustan kautta, jotta voimme varmistaa henkilöllisyytesi ja antaa yksilöllisempää asiakaspalvelua.
Verotukseen liittyvissä kysymyksissä pyydämme sinua olemaan yhteydessä verottajaan. Voit käyttää palautusten jälkeen lähettämäämme asiakaskohtaista yhteenvetoa hyväksi mahdollisen veroilmoituksen teossa.
Mediatiedusteluissa pyydämme ottamaan yhteyttä [email protected] :n kautta.