Se kenen neuvoja kuuntelet voi määritellä onnistumisesi sijoittajana

••••••••••

Mitä jos sanoisin, että ympärilläsi olevat ihmiset joko saavat sinut onnistumaan sijoitusmarkkinoilla tai he pitävät huolen siitä, että tulet menettämään rahasi. Uskoisitko minua?

Ihmiset joiden kanssa päivittäin olemme tekemisissä niin työpaikalla, vapaa-aikana kuin sosiaalisessa mediassa määrittävät menestyksemme ja henkilöt, joiden kirjoja luemme tai joiden podcasteja sekä videoita katsomme netistä vaikuttavat siihen kuinka onnistumme markkinoilla.

Ketä kuuntelet juuri nyt?

Suurin osa meistä valitettavasti kuuntelee sijoituspäätöksiä tehdessä joko perheen, sukulaisten, sählykavereiden tai oman kumppanin neuvoja. Jos kukaan näistä neuvonantajista ei ole alansa ammattilainen, niin kannattaa miettiä ketä oikein kuuntelee sijoituspäätöksiä tehdessään.

Miten lähipiiri meihin sitten oikein vaikuttaa?

Joskus sijoitusstrategiasi saattaa olla lähipiirisi mielestä ristiriidassa uutistenlukijan esittämien mielipiteiden kanssa. Joskus sijoitustapasi on lähipiirillesi täysin tuntematon, joten se suoraan luokitellaan perheen yhteisen varallisuuden vaarantavaksi uhkapeliksi. Joskus taas lähipiirisi määrittelee uudelleen sijoitusstrategiasi, koska joskus pitkän ajan sijoituksillasi joudut paikkailemaan arkielämäsi virheitä ja oletkin yllättäen puolisollesi velkaa ulkomaanmatkan. Näin ollen lähipiirisi valitsee sinulle uuden sijoitusstrategian, jolloin pitkän aikavälin sijoituksestasi tulikin yllättäen lyhyen aikavälin sijoitus.

Valitettavan yleinen kaava on, että lähipiirille pitää jossain vaiheessa avata koko sijoitussalkun sisältö analysoitavaksi. Salkkusi sisältö saatetaan vielä tuomita etenkin, jos sen sisältö poikkeaa arvostelijoidesi tuntemista salkuista. Sen jälkeen tämä epäammattimainen mastermind ”yhdessä” kertoo kuinka juuri sinun tulisi rahasi sijoittaa. Nämä esimerkit saattavat kuulostaa huvittavilta, mutta ne ovat valitettavan todellisia.

Kuulostaako tutulta?

Olen esimerkiksi kuullut, että kryptovaluuttoihin ei kannata sijoittaa, koska Salattujen elämien Ismo menetti kaikki rahansa nettipokerissa… Tai että bitcoin on pyramidihuijaus, koska Onecoin oli sellainen, tai ettei bitcoiniin kannata sijoittaa, koska uutisissa kerrottiin sen rajusta hintavaihtelusta. Kaikkihan sen tietää, että ainoastaan osakkeisiin kannattaa sijoittaa, koska niistä saa osinkoa. Ja että säästötilillä sen rahan arvo ainakin säilyy…

Valitettavasti nämä lähteet ovat kaikki vielä finanssialan kokeneita toimijoita. Yhdistävänä tekijänä heillä oli se, että he olivat lukeneet tai kuulleet jotain aiheesta. Mutta he eivät olleet testanneet esitettyjä teorioita todeksi. Heidän ei kuulemma tarvinnut.

Kannattaako siis kertoa kaikille ympärilläsi oleville ”asiantuntijoille”, että mitä salkkusi sisältää? Koska ne ilmaiset neuvot, joita ympäriltäsi saat juuri nyt, voivat pitää sinut ikuisesti köyhänä. Mutta ennen kuin aloitat suuren puhdistuksen ystäväpiirissäsi ja aloitat massiivisen sukulaistesi noitavainon ja vanhempiesi sekä kavereittesi syyttelyn, kannattaa aloittaa seuraamaan jotain sijoittajaa, treidaajaa tai alan toimijaa. Päivittäin. Useiden kuukausien ja vuosien ajan. Sen jälkeen tiedät enemmän. Ja osaat toimia paremmin.

Ketä sitten kannattaisi kuunnella?

Monet osakesijoittajat aloittavat perinteisesti seuraamalla Warren Buffettia, Ray Daliota tai esimerkiksi Suomessa lukemalla Seppo Saarion tai Kim Lindströmin kirjoja. Toinen mahdollisuus on seurata sijoittajien sometilejä tai Youtube-kanavia. Kryptotreidauksen puolella taas esimerkiksi yksi seuratuimmista on kokenut analyytikko Peter L. Brandt sekä kryptosijoittajanakin tunnettu Tuur Demeester. Suomessa puolestaan bitcoinin teknisestä analyysistä kirjoittaa muun muassa Toni Kosonen.

Monesti 5-10 minuutin päivittäin seuraaminen riittää, jotta saat hyvin päivittäisen rutiinin. Etsi siis päivittäinen rytmi seuraamiselle.

Tärkeämpää kuin ketä seuraat on kuitenkin se kuinka kehität itseäsi sijoittajana. Voit kehittää osaamistasi esimerkiksi seuraavalla kaavalla.

  1. Aloita seuraamaan valitsemaasi sijoittajaa/treidaajaa
  2. Selvitä jokainen sana ja lause hänen teksteistään tai videoistaan mitä et ymmärtänyt ja ota selvää niiden merkityksestä. Näin ymmärrät mistä puhutaan.
  3. Tee perässä täsmälleen samalla tavalla kuin sinulle neuvotaan paperitreidauksella eli tekemällä treidejä paperilla, sijoittamatta oikeaa rahaa. (Testaat siis ensin, että toimivatko neuvot kohdallasi)
  4. Kokeile pienellä pääomalla, jotta näet pystytkö samaan oikealla rahalla.
  5. Seuraa ja mittaa tuloksia.
  6. Älä tuomitse oppi-isiäsi tai -äitejäsi äläkä itseäsi. Tuomitseminen on amatöörien ongelma. Virheistä oppiminen on puolestaan mestareiden työkalu.

Tämä voi kuulostaa hyvin varovaiselta tavalta edetä, mutta miksi hukata omat rahansa, jos voit opetella toimimaan kerralla oikein. Tärkeintä on toimia eli itse kokeilla kuinka teoria toimii käytännössä. Et siis opi mitään pelkästään lukemalla ellet itse toimi sen mukaan mitä olet juuri oppinut. Tekemällä oppii. Tekeminen muodostaa rutiinin, josta seuraa todellinen markkinaymmärrys.

Opi tuntemaan itsesi ja elämäntilanteesi

Kun olet nyt opetellut joko kuukausien tai vuosien ajan sijoittamista itse, olet varmasti jo huomannut, että kuinka hyvin sijoittamisen oppi-isäsi opit toimivat käytännössä. Tässä vaiheessa olet todennäköisesti huomannut, että osa annetuista neuvoista ei kohdallasi vaan toimi. Osa neuvoista taas sopii enemmän suursijoittajalle kuin piensijoittajalle. Ja osa neuvoista liittyy enemmän treidaamiseen, kun taas itse ehkä olet enemmän pitemmän aikavälin osta- ja pidä-tyyppinen sijoittaja. Älä kuitenkaan edellenkään tuomitse oppi-isiäsi- tai äitejäsi.

Näin ollen muutatkin hieman omaa tapaasi ajatella ja alat seuraamaan jotain sellaista sijoittajaa/treidaajaa, jonka neuvot sopivat enemmän omaan tilanteeseesi. Jos esimerkiksi olet opiskelija ja sinulla on paljon vapaa-aikaa, voit käyttää aikaasi vapaammin sijoittamisen oppimiseen. Silloin on mahdollista sekä treidaaminen että sijoittaminen, mutta rahaa tähän voi olla vähemmän käytettävissä. Mutta aikaa sinulla on. Käytä se hyödyksi.

Jos taas sinulla taas on perhe, työ ja aikasi on kortilla, silloin sinulla voi olla aikaa oppia vain ehkä maksimissaan 10-20 minuuttia päivässä. Tämä 10-20 minuuttia kuitenkin riittää, jos opettelet sijoittamaan joka päivä. Sinulla kuitenkin nyt voi olla enemmän rahaa käytössäsi. Silloin todennäköisesti kuukausisijoittaminen sopii elämäntilanteeseesi paremmin, koska treidaaminen vaatii aikaa ja hermoja.

Jos sinulle taas on kertynyt jo hyvänkokoinen sijoitusvarallisuus, silloin taas tilanteesi on hieman erilainen. Aikaa sinulla voi olla enemmän sijoittamiseen, koska nyt sinulla on mahdollisuus työllistää muita tekemään rutiinitoimenpiteet liiketoiminnassasi. Nyt sinulta kuitenkin odotetaan sijoittajana enemmän, organisointikykysi ovat koetuksella ja saat soittoja sekä ”hyviä sijoitusneuvoja” joka puolelta, jolloin päätöksentekokykysi korostuu. Jos et ole tähän mennessä kuitenkaan harjoitellut päätöksien tekemistä sijoitusten osalta markkinoilla tähän mennessä, se taito tuleekin nyt viimeistään opetella.

Tässä vaiheessa etenkin hyvien neuvonantajien merkitys korostuu, mutta sinun tulee nyt valita neuvonantajasi tilanteesi mukaan. Jos nyt päätät haluta nopeita tuottoja pienellä riskillä, et valitettavasti voi löytää neuvonantajaa, joka sinulle tämän mahdollisuuden mahdollistaisi ilman suurta riskiä. Tässä tilanteessa parempi olisikin lukea ensin pari kirjaa sijoittamisesta ennen kuin lähtee etsimään neuvonantajaa, joka tekee sinusta huippusijoittajan minimaalisella riskillä. Et siis tässäkään vaiheessa voi maksaa itseäsi ohituskaistalle ilman hyvää päätöksentekokykytaitoa.

Opi tuntemaan itsesi sijoittajana

Jos alussa olit täysin pihalla sijoittajana. Ja kuuntelit päivästä toiseen lähipiirisi ”ilmaisia sijoitusvinkkejä”, joita he olivat lainanneet Salattujen elämien fiktiivisistä kertomuksista sekä omista tai omien tuttaviensa epäonnistumisistaan. Tai uskoit kerta toisensa jälkeen sijoitusneuvoja, jotka tarjosivat massiivisia tuottoja ilman riskiä.

Onneksi päätitkin viisaasti lopettaa heidän neuvojensa kuuntelemisen. Etkä enää avannut salkkuasi lähipiirisi tuomittavaksi. Etkä enää alistunut muuttamaan sijoitusstrategiaasi muita miellyttääksesi. Eikä sinua ei enää kiinnosta kuunnella ihmisiä, jotka eivät tutki asioita käytännössä.

Sen sijaan oletkin nyt lukenut 20 kirjaa sijoittamisesta. Olet testannut erilaisia teorioita käytännössä joka päivä ensin paperilla kuukausien tai jopa vuosien ajan. Sen jälkeen olet testannut teorioita ensin demotileillä ja sitten pienemmillä rahasummilla edelleen pitkän aikaa joka päivä. Ja tämän jälkeen olet todellisuudessa huomannut mikä sijoittamisessa kohdallasi toimii.

Nyt ehkä pystyt jo käsittämään huomattavasti paremmin, että minkälainen sijoittaja itse oikein olet. Mitkä ovat vahvuutesi ja mitkä ovat heikkoutesi sijottajana. Mikä on kohdallasi juuri tällä hetkellä mahdollista. Miten markkinat toimivat. Ja minkälaiset ja kenen neuvot elämäntilanteeseesi juuri nyt soveltuvat parhaiten.

Kun opit tuntemaan itsesi paremmin, pystyt löytämään parhaat sijoittamisen oppi-isät tai -äidit sijoitusmarkkinoilta auttamaan vielä paremmin oman polun löytämisessä. Todennäköisesti opit löytämään myös oman sijoitustyylisi, joka mahdollistaa myös tulevaisuudessa voittosi markkinoilla.

Ketä siis aiot sijoitusmarkkinoilla jatkossa kuunnella? Ota siitä selvää. Aloita jo tänään.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua!

Kirjoittaja on Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen ja hänellä on vuosien kokemus sijoittamisesta eri sijoituslajeihin, mukaan lukien kryptovaluuttoihin. 

Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents