Huhtikuussa alkanut markkinanousu on jatkunut vahvana myös kuun vaihtumisen jälkeen ja bitcoin kolkuttelee pitkästä aikaa jo 100 000 dollarin rajapyykkiä. Myös alkuvuodesta heikosti menestynyt Ethereum on tehnyt vahvaa paluuta ensi viikolla toteutetuksi suunnitellun Pectra-päivityksen lähestyessä. Pectran myötä L2-verkkojen käyttökustannukset putoavat edelleen ja myös steikkaukseen on luvassa parannuksia.
Myös osakemarkkinat ovat jatkaneet elpymistään kuluneella viikolla tukien riskimarkkinoiden nousua. Vaikka kryptomarkkina on ollut laajasti nousussa, niin bitcoinin performanssi on ollut edelleen niin vahvaa, että jälleen tällä viikolla bitcoinin markkinaosuutta kuvaava bitcoin-dominanssi on noussut jälleen pitkän aikavälin huippuihin ja ylitti jo 60 prosentin rajapyykin.
Aloita sijoittaminen jo tänään Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple
Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!
SEC siirsi useiden ETF-hakemusten käsittelyä
Yhdysvalloissa on jätetty useiden eri toimijoiden toimesta eri kryptovaluuttoja koskevia ETF-hakemuksia kryptovaluuttoihin myönteisemmin suhtautuvan hallinnon astuttua valtaan, mutta toistaiseksi niiden hyväksyntä ei ole ollut mikään läpihuutojuttu. Tällä viikolla oli määräpäivät Bitwisen Dogecoinia ja Franklinin XRP:tä koskevalle ETF-hakemukselle ja molempien käsittelyt lykättiin kesäkuun puoliväliin. Saman kohtalon kokivat myös Grayscalen Hedera, Franklinin Solana ja Fidelityn steikatun Ethereumin ETF-hakemus.
SEC on tyypillisesti venyttänyt ETF-hakemusten käsittelyä niin pitkään, kuin sillä on mahdollista lykätä lopullista päätöstä ja analyytikot odottavat samaa kohtaloa myös näille hakemuksille. Viimeiset määräpäivät hakemusten hyväksyntään tai hylkäämiseen ovat luvassa tämän vuoden lokakuussa tai myöhemmin.
Ethereumin Pectra-päivitys
Ethereumin seuraava päivitys, Pectra, odotetaan tapahtuvan 7. toukokuuta Ethereumin pääverkossa. Päivityksen nimi juontuu kokonaisuuden kahdesta eri “osapäivityksestä”; toteutuskerrokseen (engl. execution layer) keskittyvästä Prague-päivityksestä sekä konsensuskerrokseen (engl. consensus layer) keskittyvästä Electra-päivityksestä.
Pectra-päivitys on Ethereumin seuraava askel kohti parempaa skaalautuvuutta ja päivityksen mukana implementoitavat parannusehdotukset (engl. EIP, Ethereum Improvement Proposals) pyrkivätkin tuomaan merkittäviä muutoksia skaalautuvuuteen esimerkiksi edullisempien transaktioiden, älykkäiden tilien (engl. smart accounts) ja vahvemman tietoturvan myötä. Implementoitavien EIP:ien avulla Ethereumin verkko pystyy suunnitelmien mukaan käsittelemään nykyistä suurempia määriä transaktioita, optimoimaan datan tallennusta ja käsittelyä sekä esimerkiksi mahdollistaa lompakkoratkaisuille erilaisten älykkäiden tilien luonnin. Aiemmin esimerkiksi Ethereum-tilit pystyivät suorittamaan vain yksinkertaisia transaktioita, kuten esimerkiksi tokenien siirtoja, mutta uuden toiminnallisuuden avulla käyttäjätilit voivat tehdä tilapäisesti esim. useita transaktioita samanaikaisesti ja maksaa vaikka jopa verkon kaasumaksut eri kryptovaroilla.
Skaalautuvuuden ja käyttökokemuksen parantamisen lisäksi potentiaalisia hyötyä tulee mahdollisesti myös steikkaajille. Pectra-päivityksen myötä Ethereumiin tuodaan uusi validaattorimalli, jonka avulla validaattorin maksimibalanssin määrää nostetaan 32 etheristä 2048 etheriin. Uusi validaattorimalli on myös laatuaan ns. “compounding”, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että validaattorin tuotot kasvavat automaattisesti “korkoa korolle” – vaikkakin hyvin hitaasti. Uusi validaattorimalli mahdollistaa myös esimerkiksi validaattorin nopeamman aktivoinnin, nykyisten validaattorien konsolidoinnin yhteen ns. several to one -periaatteella ja esimerkiksi osittaiset nostot sekä talletukset, jotka eivät vaadi 32-kerrointa. Esimerkiksi validaattorin balanssia voi nostaa 32 etheristä 37 etheriin jne. Uuden validaattorimallin odotetaan vähentävän mm. aktiivisten validaattorien kokonaismäärää, joka mahdollisesti vähentäisi täten myös verkon kuormaa. Päivityksen myötä toisaalta vanha validaattorimalli pysyy entisellään, eikä sen osalta muutoksia tapahdu ja siirtymä uuteen validaattorimalliin on vapaaehtoista.
Kuviossa 2 on esitetty päivityksessä implementoitavia EIP:itä.
Kuvio 2. Pectra-päivityksen parannusehdotuksia. Lähde: Cointelegraph
Lue lisää: Ethereum kurssi – historia, kehityskaari ja tulevaisuus
Yhdysvaltain talouden sekavat signaalit
Viime viikon talousuutiset Yhdysvalloista ovat piirtäneet ristiriitaista kuvaa taloudesta. Tiistaina julkaistu JOLTS-raportti tarjosi ensimmäisen yllätyksen: avoimien työpaikkojen määrä laski yllättäen samalla kun työpaikkaa vapaaehtoisesti vaihtavien osuus, niin sanottu “quits rate“, nousi. Tämä epätavallinen kehitys kertoo työmarkkinoiden monimutkaisesta tilanteesta. Työntekijät vaikuttavat luottavan asemaansa riittävästi uskaltaakseen vaihtaa työpaikkaa parempien mahdollisuuksien perässä. Samaan aikaan yritykset ovat kuitenkin varovaisia uusien työpaikkojen luomisessa, mikä viittaa kasvavaan epävarmuuteen tulevaisuuden suhteen. Perjantain työllisyysraportti tulee olemaan ratkaisevassa asemassa työmarkkinoiden todellisen suunnan määrittämisessä ja siinä, miten Yhdysvaltain keskuspankki Fed tulee tilanteeseen reagoimaan.
Saimme myös ensimmäisen katsauksen vuoden 2025 alun BKT-lukuihin, ja ensisilmäys oli pettymys: kokonaistuotanto laski 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä, mikä herätti heti spekulaatioita mahdollisesta taantumasta. Syvemmällä tarkastelulla kuva ei kuitenkaan ole niin synkkä. Laskun takana oli ulkomaankauppa, erityisesti tuonnin kasvu – yritykset ja kuluttajat hamstraavat tavaraa ennen tariffien voimaantuloa, mikä teknisesti laskee BKT:ta. Samaan aikaan talouden perustekijät näyttävät edelleen suhteellisen vakailta. Kulutus pysyi vakaana ja kiinteät investoinnit jopa kasvoivat merkittävästi. Nämä ovat BKT:n ns. ydinkomponentteja ja niistä johdettu ns. core-BKT kasvoikin 3,0 %, melkein samaa tahtia kuin edellisellä neljänneksellä. Tilannetta mutkistaa kuitenkin se, että osa investointien kasvusta selittyy yksinkertaisesti varastojen lisäyksellä. Nämä varastojen lisäykset on kirjattu tilastoihin ilman, että on vielä nähty vastaavaa nousua tukkumyyntiluvuissa, mikä voi johtaa myöhempiin tarkistuksiin BKT-luvuissa.
Inflaation osalta viikko tarjosi sekä huojentavia että huolestuttavia merkkejä. Keskuspankin erityisesti seuraama Core PCE -indeksi pysyi maaliskuussa täysin muuttumattomana kuukausitasolla. Vuositasolla mitattuna Core PCE putosi alhaisimmalle tasolleen sitten vuoden 2021 (Kuvio 3). Tämä antaa toivoa siitä, että ilman tullien aiheuttamaa ylimääräistä hintapainetta inflaatio voisi olla jo selkeästi laskusuunnassa. Toisaalta BKT hintaindeksi nousi odotettua enemmän 3,7 prosenttiin, mikä kertoo siitä, että yrityksillä on edelleen merkittäviä kustannuspaineita. Tällainen kehitys voi tehdä keskuspankin varovaiseksi korkojen laskun suhteen, vaikka työmarkkinatilanne saattaisi sitä muuten tukea.
Kuvio 3. PCE-indeksin kehitys vuositasolla. Lähde: Nick Timiraos, X
Bitcoin kriittisellä teknisellä vastustasolla
Bitcoinin hinta on viime viikkoina jatkanut määrätietoista nousuaan kohti pitkäaikaisen kaupankäyntialueen point of control -tasoa (oranssi katkoviiva kaaviossa) (Kuvio 4). Alueella sijaitsee myös hintahistorian epätehokkuusalue, joka on nyt osittain täyttynyt. Samalla olemme saavuttaneet teknisesti merkittävän vastustason Fibonacci-tasojen näkökulmasta (1–1,236 fib extension ja 0,618 fib retracement). Kyseinen hinta-alue näyttäytyykin nähdäksemme yhtenä tärkeimmistä teknisistä vastustasoista ennen mahdollista nousua uusiin huippuihin. Toistaiseksi myyjät ovat onnistuneet puolustamaan tasoa, mikä kertoo ostajien kohtaamasta voimakkaasta vastarinnasta juuri tällä kriittisellä alueella.
Kuvio 4. Bitcoinin 12h hintakehitys. Lähde: TradingView
Mikäli myyjät onnistuvat painamaan hinnan takaisin paikalliseen kaupankäyntikanavan sekä kuukauden ja vuoden avauskurssien alapuolelle, odotamme korjausliikettä kohti alapuolella sijaitsevia liukuvia keskiarvoja. Optimaalisessa skenaariossa hinta testaa näitä keskiarvoja tukitasoina ja jatkaa nousuaan niiden yläpuolelle. Bull-markkinan jatkumisen kannalta kriittisenä rajana pidämme value area low -tasoa (musta katkoviiva), jonka alapuolelle hyväksytty hinta voisi asettaa kyseenalaiseksi koko nousutrendin jatkuvuuden.
Erityisen kiinnostavaa nykytilanteessa on se, että Bitcoinin hintaliike on herättänyt aktiivisuutta sekä salkun suojauksen että lyhyeksi myynnin rintamalla, kuten aiemmin ennakoimme. Tästä kertoo selkeimmin futuurimarkkinoiden rahoituskustannusten käänteinen dynamiikka: lyhyeksi myyvät joutuvat poikkeuksellisesti maksamaan rahoituskustannuksia pitkien positioiden haltijoille. Tämä asetelma voi parhaimmillaan johtaa “short squeeze” -tilanteeseen, jossa Bitcoin ei päästä sivussa odottelevia sijoittajia helposti mukaan nousuun, vaan pakottaa markkinaosapuolet lopulta jahtaamaan hintoja yhä korkeammalle.
Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin
- Kymmenen pörssiyhtiötä, joilla on suurimmat bitcoin-omistukset
- Bitcoin riuhtaisi itsensä irti laskutrendistä – alkoiko kevätralli?
- XDC Network – käytännön lohkoketju finanssialalle
- Kryptomarkkinat Q1/2025 – myrskyn jälkeen kirkastuva taivas?
- Ripple (XRP) sijoituskohteena – mitä XRP-sijoittajan täytyy tietää?
- Tullisota voi luoda kryptomarkkinoille uusia mahdollisuuksia
- Mikä ihmeen token ja tokenomia? Näin ymmärrät kryptojen eri käyttötarkoitukset
- Miten varautua kryptomarkkinoiden muutoksiin?
- Tekoälykryptot – aloittelijan opas AI-kryptojen maailmaan
- Bitcoin kurssi – kuinka korkealle arvo voi nousta vuonna 2025?
Aloita sijoittaminen jo tänään Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple
Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!
Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.