SEC vs. kryptot

Yhdellä kädellä annettiin, toisella otettiin

Viikko pähkinänkuoressa

  • Helmikuussa alkanut nousujakso kiihtyi viikon alussa ralliksi, mutta tiistaina nähtiin korjausliike – markkinat ovat kuitenkin pysyneet kohtuullisen hyvässä kunnossa ja hinnat liikkuneet torstain jälkeen taas ylöspäin.
  • Tekoälyprotokolla Bittensorin token TAO nousi viikossa 28,4 % ja kahdessa viikossa yli 58 %, vauhdittajina Jensen Huangin ja Chamath Palihapitiyan myönteiset kommentit hajautetusta tekoälystä.
  • SEC ja CFTC julkistivat historiallisen 68-sivuisen ohjeistuksen, jonka mukaan valtaosa kryptovaroista ei ole arvopapereita – täyskäännös Bidenin hallinnon aikaisesta linjasta.
  • Fed piti ohjauskoron ennallaan 3,50–3,75 prosentissa ja nosti inflaatioennustettaan selvästi, mikä siirsi markkinoiden odotuksia “korkeampi pidempään” -suuntaan ja painoi sekä osakkeita että bitcoinia.
  • Geopolitiikka hallitsee markkinoita: Iranin sodan uusi vaihe öljyinfraiskuineen loi laajaa epävarmuutta, ja neljä suurta keskuspankkia (EKP, BoE, BOJ, SNB) pitivät korot paikallaan samasta syystä.

Helmikuussa alkanut nousujakso oli kiihtymässä tämän viikon alussa jo kunnon ralliksi, mutta tiistaina matka katkesi ja nähtiin korjausliike. Bitcoinin nousun ohella pienemmät kryptovaluutat tekivät kovia nousuja ja optimistisimmat olivat jo julistamassa altseasonin alkaneen. Vaikka nousu hetkeksi hyytyikin, niin tilanne markkinoilla on kuitenkin pysynyt kohtuullisen hyvänä. Korjausliike on pysynyt maltillisena ja torstai-illan jälkeen hinnat ovat liikkuneet taas hieman ylöspäin.

Kryptomarkkinat ovat liikkuneet melko erilaisessa rytmissä osakemarkkinoiden kanssa Iranin sodan syttymisen jälkeen, mutta tiistaina alkanut korjausliike osui samalla ajoituksella myös osakkeisiin. Laajan laskutrendin taustalla lienee sodan uusi vaihe, jossa öljy- ja maakaasukentät ovat hyväksyttäviä sotatoimien kohteita molemmilla osapuolilla. Eskalaation laittoi liikkeelle vähemmän yllättäen sodan innokkain osallinen eli Israel iskemällä Iranin ja Qatarin maakaasukenttään. Iskun jälkeen ero Yhdysvaltain ja Israelin välisessä innokkuudessa laajentaa sotaa on alkanut kuitenkin käydä selväksi eri lausunnoissa. Nyt näyttää siltä, että Yhdysvallat painostaa Israelia olemaan enää hyökkäämättä öljyinfraan ja Israelin myötäilyjen myötä paniikki markkinoilla on hieman hellittänyt.

Coinmotionin valikoiman viikon menestyjien lista olisi näyttänyt hulppealta tiistain lukemilla, mutta löytyy sieltä vielä perjantainakin kelpo nousijoita. Markkina-arvoltaan listan suurin on tekoälyprotokolla Bittensorin token TAO, joka on noussut viikossa 28,4 prosenttia ja kahdessa viikossa yli 58 prosenttia. TAO:n kurssia on vauhdittanut kahden vaikutusvaltaisen teknologiahahmon huomio. Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang kommentoi All-In Podcastissa myönteisesti hajautetun tekoälykoulutuksen mahdollisuuksia, ja Social Capital -yhtiön perustaja Chamath Palihapitiya nosti Bittensorin esiin merkittävänä teknisenä saavutuksena. Brittiläisen sijoittajan James Rossin mukaan TAO on ketterämpi mahdollisuus tavallisille sijoittajille ottaa altistusta tekoälyn nousuun kuin suuriin tekoäly-yhtiöihin sijoittaminen ja hän vertaa sen nousua DeFi-kesään 2020. Kesällä 2020 kryptomarkkinoilla ei nähty suurta yleistä nousutrendiä, mutta monet DeFi-tokenit tekivät satojen tai tuhansien prosenttien nousuja.

Kuvio 1. Coinmotionin kryptovaluuttojen Top-10 arvonkehitys viimeisen viikon aikana per 20.3.2026 kello 10:10. Lähde:Coingecko 

S&P 500 -johdannaiset saavat virallisen lisenssin Hyperliquidin alustalle

S&P Dow Jones Indices on virallisesti lisensoinut S&P 500 -tavaramerkin Trade[XYZ]-alustalle. XYZ toimii perpetuaalifutuurien tarjoajana Hyperliquid-ekosysteemissä. Keskiviikkona julkaistun tiedotteen mukaan alusta lanseeraa ”ensimmäisen ja ainoan virallisesti lisensoidun” perpetuaalijohdannaissopimuksen, joka perustuu S&P 500 -indeksiin.

”Tämä yhteistyö mahdollistaa ensimmäistä kertaa sen, että Yhdysvaltojen ulkopuoliset sijoittajat voivat saada vivutettua näkemystä S&P 500 -indeksiin virallisesti lisensoidun, digitaalisesti natiivin tuotteen kautta, joka on suunniteltu ympärivuorokautiseen kaupankäyntiin hajautetulla alustalla”, tiedotteessa todetaan.

Trade.xyz on Hyperliquidin Hyperunit-tokenisointiyksikön rakentama HIP-3-markkinapaikka, ja sen osuus kaikista avoimista johdannaispositioista Hyperliquidissa on lähes 90 prosenttia. Datan mukaan viime viikonloppuna Trade.xyz:n 30 suurimmasta markkinasta vain seitsemän oli kryptopareja. Loput kohteet keskittyivät perinteisten sijoitusinstrumenttien tokenisoituihin tai synteettisiin versioihin, kuten jalometallien ja raakaöljyn hyödykesopimuksiin sekä eri arvopapereiden ja indeksien synteettisiin sopimuksiin.

Trade.xyz:n lisäksi myös muut Hyperliquidin palveluntarjoajat, kuten Tetherin tukema Dreamcash, ovat tuoneet markkinoille epävirallisia versioita perinteisistä sijoitusinstrumenteista. Trade.xyz:n ilmoitus virallisesta lisenssistä on kuitenkin ensimmäinen laatuaan.


SEC:in ja CFTC:n uusi ohjeistus: useimmat kryptovarat eivät ole arvopapereita

Yhdysvaltain arvopaperimarkkinaviranomainen SEC ja johdannaismarkkinoita valvova CFTC ovat julkistaneet historiallisen 68-sivuisen ohjeistuksen, joka merkitsee täyskäännöstä digitaalisten omaisuuserien sääntelyssä. Uusi linjaus pyrkii lopettamaan yli vuosikymmenen kestäneen juridisen epävarmuuden määrittelemällä selkeän taksonomian, eli luokittelun, eri kryptovaroille. Ohjeistuksen mukaan valtaosa kryptovaroista, kuten vakaavaluutat ja digitaaliset hyödykkeet, eivät ole arvopapereita. Ratkaisevana kriteerinä pidetään sitä, että omaisuuserän arvo muodostuu kysynnän ja tarjonnan dynamiikasta sekä toiminnallisen kryptojärjestelmän ohjelmallisesta operaatiosta, eikä niinkään keskitetyn osapuolen lupauksista.

Tämä uusi tulkinta on jyrkässä ristiriidassa aiemman, Bidenin hallinnon aikaisen linjan kanssa, jolloin SEC Gary Genslerin johdolla luokitteli useimmat kryptovarat arvopapereiksi ja vei lukuisia alan toimijoita oikeuteen. Nykyinen puheenjohtaja Paul Atkins on korostanut viraston roolin muuttuneen: SEC ei ole enää ”kaiken mahdollisen sääntelijä”, vaan sen tehtävänä on vetää selkeät rajat markkinatoimijoille. Atkinsin mukaan sääntelyn on perustuttava selkeisiin termeihin, jotta innovaatiot voivat edetä ilman jatkuvaa pelkoa juridisista jälkiseuraamuksista.

Ohjeistus pureutuu syvälle myös teknisiin yksityiskohtiin, kuten louhintaan, protokollatason steikkaukseen ja airdropeihin, selventäen niiden suhdetta arvopaperilakiin. Vaikka perinteinen Howey-testi säilyy edelleen arvioinnin pohjana, virasto täsmensi, että ei-arvopaperina pidettävästä kryptovarasta tulee sijoitussopimus vain tietyissä olosuhteissa. Tämä tapahtuu silloin, kun liikkeeseenlaskija houkuttelee sijoittajia nimenomaan lupauksilla merkittävistä hallinnollisista toimista, joista sijoittajan on kohtuullista odottaa saavansa voittoa yhteisen yrityksen kautta. Lisäksi sääntelijät linjasivat, että digitaaliset keräilykohteet, kuten NFT:t, jäävät arvopaperisääntelyn ulkopuolelle.


Mastercard hankkii vakaavaluuttainfrastruktuuritoimijan yrityskaupan yhteydessä

Maksu- ja korttipalvelualan jättiläinen Mastercard ilmoitti uudesta, merkittävästä strategisesta yrityshankinnasta, kun yhtiö solmi lopullisen sopimuksen vakaavaluuttainfrastruktuuriin erikoistuneen BVNK-yhtiön ostamisesta. Yrityskaupan hinta oli kokonaisuudessaan noin 1,8 miljardia dollaria, joista noin 300 miljoonaa dollaria on ehdollista ja sidottu mm. tuleviin tavoitteisiin. Yhtiön mukaan yrityskaupan keskeisenä tavoitteena on laajentaa Mastercardin tukea digitaalisille omaisuuserille ja luoda täysin yhteensopivaa väylää lohkoketjupohjaisten ja fiat-maksuväylien välille. 

Mastercardin mukaan eri finanssilaitokset ja fintech-yhtiöt etsivät yhä enemmän tapoja tarjota vakaavaluuttoihin ja tokenisoituihin talletuksiin perustuvia palveluita sääntelykentän selventyessä. Yhtiön tuotejohtaja Jorn Lambert arvioi myös, että useimmat rahoitusalan toimijat tulevat ajan myötä tarjoamaan digitaalisia valuuttapalveluita ja lohkoketjuväylien lisääminen tulee nopeuttamaan transaktioita. 

Yrityskauppaa edelsi kuitenkin tiukka tarjouskilpailu, jossa myös kryptopörssi Coinbase oli osallisena. Coinbase oli aiemmin kiinnostunut BVNK:sta noin kahden miljardin dollarin valuaatiolla. Tämä on jo toinen suuri vakaavaluuttainfrastruktuuriin liittyvä yrityskauppa sillä aiemmin esimerkiksi Stripe hankki miljardiluokan Bridge-yhtiön vakaavaluuttapuolen infrastruktuuria varten. Mastercardin BVNK-kauppa odotetaan toteutuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. 


Tuottajahinnat ylittivät odotukset selvästi

Helmikuun tuottajahintaindeksi (PPI) käynnisti viikon makrouutiset negatiivisesti. Tuottajahintaindeksi mittaa, millä hinnalla yritykset myyvät tuotteitaan eteenpäin – ei kuluttajille, vaan toisille yrityksille ja tukkureille – ja se on käytännössä inflaation esiaste: kun tuottajien kustannukset nousevat, ne siirtyvät ennen pitkää myös kauppojen hyllyhintoihin.

Helmikuun luku nousi 0,7 prosenttia kuukaudessa, yli kaksinkertaistaen ekonomistien 0,3 prosentin ennusteen ja seitsemän kuukauden suurin kuukausikasvu. Vuositasolla tuottajahinnat nousivat 3,4 prosenttia – suurin vuosikasvu vuoteen. Erityisesti tavaroiden hinnat kiihtyivät, ja 40 prosenttia tavaroiden hinnan noususta selittyy ruuan 2,4 prosentin kallistumisella. Ydintuottajahintaindeksi, josta on poistettu elintarvikkeet ja energia, nousi 0,5 prosenttia ja on nyt kasvanut kymmenen peräkkäistä kuukautta.

Fed piti korot ennallaan 

Fed piti ohjauskoron ennallaan 3,50–3,75 prosentin haarukassa. Ainoa eriävä ääni tuli kuvernööri Stephen Miranilta, joka olisi halunnut 0,25 prosenttiyksikön koronleikkauksen.

Pistekuvion mediaani pysyi muuttumattomana: vuoden 2026 lopun ohjauskorko ennustetaan 3,4 prosenttiin, mikä vastaa yhtä 0,25 prosenttiyksikön leikkausta nykyisestä tasosta. Mediaaniluku on kuitenkin harhaanjohtavan vakaa – sisällä on tapahtunut selvä siirtymä. Joulukuussa kahdeksan jäsentä 19:stä odotti enemmän kuin yhtä leikkausta vuodelle 2026. Nyt heitä on enää viisi. Toisin sanoen 14 jäsentä – selvä enemmistö – ennustaa korkeintaan yhden leikkauksen, ja komitean sisäinen painopiste on siirtynyt kohti “korkeampi pidempään” -näkemystä huomattavasti nopeammin kuin mediaaniluku antaa ymmärtää. Myös markkinoiden näkemys koronlaskuista on muuttunut huomattavasti pessimistisempään suuntaan (Kuvio 2).

Kuvio 2. 30-päivän futuurihinnoista johdetut todennäköisyydet ohjauskorkojen muutoksille. Lähde: CME Group 

Talousennusteet kertovat saman tarinan kahdelta suunnalta (Kuvio 3). Fed nosti vuoden 2026 BKT-kasvuennustetta 2,3 prosentista 2,4 prosenttiin, ja merkittävämpänä signaalina pitkän aikavälin kasvuennuste nousi 1,8 prosentista 2,0 prosenttiin. Powell selitti tämän johtuvan kasvaneesta tuottavuususkosta – jo ennen kuin tekoäly on alkanut näkyä kunnolla luvuissa. Samaan aikaan inflaatioennuste nousi selvästi: Fedin suosima PCE-mittari ennustetaan 2,7 prosenttiin vuodelle 2026, kun joulukuussa odotettiin 2,4 prosenttia. Ydininflaatio – josta on poistettu ruoka ja energia – nousi niin ikään 2,7 prosenttiin aiemmasta 2,5 prosentista. Yhdessä nämä luvut kertovat, että Fed näkee talouden kasvavan odotettua nopeammin ja inflaation pysyvän odotettua korkeampana – kumpikin tekijä heikentää perusteita koronleikkauksille.

Kuvio 3. Fedin talousennusteet. Lähde: FRED

Tällä on koronleikkausten kannalta ikävä sivuvaikutus: kun talous kasvaa rakenteellisesti nopeammin, myös neutraali korkotaso nousee – se taso, jolla rahapolitiikka ei enää kiristä eikä elvytä taloutta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nykyinen 3,5–3,75 prosentin korko ei ehkä olekaan niin kireä kuin aiemmin ajateltiin, mikä heikentää entisestään perusteita leikkauksille.

Powell ei peräänny

Powell sanoi inflaation edelleen laskevan, mutta ei niin paljon kuin oli toivottu. Hän myönsi öljyhintojen nousun vaikuttaneen “varmasti” Fedin päivitettyyn näkymään. Stagflaatio-vertaukset hän torjui: Powell kuvaili tilannetta “jonkinlaisena jännitteenä tavoitteiden välillä” eikä 1970-luvun kriisiin rinnastettavana. Koronnoston mahdollisuutta hän ei täysin sulkenut pois, mutta totesi useimpien jäsenten pitävän sitä epätodennäköisenä perusskenaariossaan.

Powellin omaan asemaan liittyy myös poikkeuksellista poliittista draamaa. Hänen puheenjohtajakautensa päättyy toukokuussa, ja Trump on nimittänyt Kevin Warshin seuraajaksi – mutta nimitys on juuttunut senaattiin, kunnes Trumpin oikeusministeriön käynnistämä tutkimus Fedin toimitilaremontin rahoituksesta saadaan päätökseen. Powell on vastustanut syyttäjän haastetta julkisesti ja kuvannut sen painostusyritykseksi. Hän ilmoitti suoraan tiedotustilaisuudessa: hän ei aio lähteä Fedin hallituksesta ennen kuin tutkimus on päättynyt läpinäkyvästi ja lopullisesti – ja hänen kuvernöörinkautensa jatkuu joka tapauksessa vuoteen 2028. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka Warsh nimitettäisiin puheenjohtajaksi, Powell säilyttää äänensä korkopäätöksissä – mikä on suora jarru Trumpin toiveille nopeista koronleikkauksista, ja samalla signaali markkinoille siitä, että Fedin itsenäisyys pitää.

Muut suuret keskuspankit: sama sävel ympäri maailman

Torstaina neljä suurta keskuspankkia julkisti päätöksensä lähes samanaikaisesti, ja viesti oli kaikkialla sama: korot paikallaan, Iranin sota hallitseva epävarmuustekijä.

EKP piti talletuskorkonsa 2,0 prosentissa, mutta nosti inflaatioennustettaan reippaasti: vuodelle 2026 ennustetaan nyt 2,6 prosentin inflaatiota, kun joulukuussa odotettiin juuri alle kahta prosenttia. Markkinoiden odotukset ovat kääntyneet täysin päälaelleen – sijoittajat hinnoittelevat nyt jopa kahta koronnostoa euroalueelle vuodelle 2026, kun vielä muutama kuukausi sitten odotettiin leikkauksia. Presidentti Lagarde hylkäsi aiemman “olemme hyvässä tilanteessa” -mantransa ja totesi euroalueen olevan “hyvin asemoitu käsittelemään käynnissä olevaa suurta shokkia.”

Bank of England piti korkotasonsa 3,75 prosentissa yksimielisesti. Ennen sodan syttymistä pankki oli matkalla kohti lisäleikkauksia – nyt se odottaa ja seuraa energiahintojen kehitystä.

Japanin keskuspankki BOJ piti ohjauskorkonsa 0,75 prosentissa. BOJ on poikkeuksellisessa asemassa: se on ainoa suuri keskuspankki, joka pitää korot lähellä nollaa samalla kun muut kiristävät – mikä tekee jenistä heikon ja altistaa Japanin erityisen voimakkaasti kalliille energiatuonnille. Sveitsin kansallispankki SNB piti korkotasonsa nollassa prosentissa, mutta antoi poikkeuksellisen vahvan signaalin: se ilmoitti valmiudestaan puuttua valuuttamarkkinoihin estääkseen frangin liiallisen vahvistumisen, mikä on sekin Iranin sodan sivutuote – sijoittajat ovat paenneet turvasatamiin ja puskeneet frangin ylös.

Markkinat hakevat suuntaa 

Fed ei yllättänyt korkopäätöksellä, mutta pistekuvio ja Powellin tiedotustilaisuus riittivät kääntämään markkinanarratiivin hawkisemmaksi – ja se oli tarpeeksi. Osakkeet myivät keskiviikkona voimakkaasti: S&P 500 laski 1,4 prosenttia, Nasdaq 1,5 prosenttia ja Dow Jones lähes 1,6 prosenttia. Bitcoin oli jo laskenut ennen kokousta, ja Powellin kommentit inflaatiosta kiihdyttivät myyntiä entisestään – kurssi jatkoi painumistaan vielä torstaiaamuun Suomen aikaa. Bitcoin on laskenut kahdeksan yhdeksästä viimeisimmästä FOMC-kokouksesta.

Syy on selkeä: markkinat olivat hinnoitelleet sisään odotuksen helpommasta rahapolitiikasta myöhemmin tänä vuonna. Kun Fed viesti vähemmistä leikkauksista ja korkeammasta inflaatiosta, kokous luettiin hawkiseksi tauoksi eikä neutraaliksi pitämiseksi. Tämä iskee erityisesti omaisuuseriin, jotka ovat riippuvaisia runsaasta likviditeetistä – Nasdaq-painotteiset kasvuyhtiöt ja Bitcoin. Keskiviikko oli välitön reaktio, torstai sen jatkumoa.

Tärkeämpi kysymys on mitä tapahtuu jos sota pitkittyy. Korkea energia ei ole pelkkä inflaatioluku – se kiristää rahoitusolosuhteita ja toimii käytännössä verona koko taloudelle. Siinä vaiheessa huomio siirtyy inflaatiosta kasvuhuoleen, ja tätä siirtymää ei ole vielä täysimittaisesti hinnoiteltu. Positiivinen käänne on silti mahdollinen – shortit ovat ahtaalla ja yksikin geopoliittinen selkeytyminen voi laukaista nopean palautumisen.


Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp