XRP Suomi

XRP – suomalaisten suosikki on vahvemmalla pohjalla kuin koskaan

Vuonna 2025 suomalaiset googlasivat XRP:tä enemmän kuin mitään muuta sijoituskohdetta. Se nousi Googlen vuosilistan viidenneksi.

Ja nyt taustalla tapahtuu enemmän kuin vuosiin. Viiden vuoden oikeudellinen epävarmuus on poistunut, institutionaalinen kiinnostus kasvanut ja XRP:n käyttökohteet laajenevat rahoitusmaailmassa.

Tässä on katsaus siihen, mitä XRP:n ympärillä tapahtuu juuri nyt.

Viiden vuoden oikeustaistelu on ohi

SEC haastoi Ripplen oikeuteen vuonna 2020, ja epävarmuus varjosti XRP:tä yli viisi vuotta. Maaliskuussa 2026 SEC ja CFTC luokittelivat XRP:n virallisesti digitaaliseksi hyödykkeeksi. XRP:tä ei kohdella arvopaperina, vaan se kuuluu samaan kategoriaan kuin esimerkiksi kulta tai öljy.

Se tarkoittaa, että pankit, rahastot ja muut instituutiot voivat käsitellä XRP:tä ilman oikeudellista riskiä. Seitsemän XRP-pohjaista ETF-rahastoa on jo markkinoilla Yhdysvalloissa, ja niiden hallinnoimien varojen yhteenlaskettu arvo on liikkunut noin miljardin dollarin tuntumassa.

Yhdysvalloissa etenee lisäksi CLARITY Act, joka vahvistaisi luokittelun pysyväksi osaksi liittovaltion lainsäädäntöä.Senaatti tekee päätöksiä lain etenemisestä huhtikuun loppupuolella.

Japani näyttää, miltä institutionaalinen krypto näyttää käytännössä

Ripple ja japanilainen SBI Holdings ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2016. Helmikuussa 2026 SBI laski liikkeelle lohkoketjulainan, jonka tuotot maksetaan XRP-valuuttana. Kyseessä on ensimmäinen näin suuren rahoitusyhtiön toteuttama hanke.

Japanissa XRP on jo laajasti saatavilla, ja se on maan kolmanneksi suosituin kryptovaluutta heti bitcoinin ja ethereumin jälkeen. Huhtikuun alussa pidetyssä XRP Tokyo 2026 -konferenssissa Ripple arvioi, että lohkoketjuissa liikkuvien vakaavaluuttojen määrä voi yltää 33 biljoonaan dollariin vuonna 2026.

XRP:n arvo ei perustu pelkkään spekulaatioon. Taustalla on todellista liiketoimintaa ja kasvavaa käyttöä kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä.

Lue lisää: Ripple (XRP) vahvistaa asemaansa Japanin markkinoilla

Pitkäjänteinen sijoittaja katsoo kurssivaihtelun ohi 

XRP:n kurssi on laskenut lokakuusta 2025 lähtien. Kuusi peräkkäistä kuukautta punaista. Se on pitkä putki, eikä käännettä voi ennustaa.

Samaan aikaan suuret sijoittajat ovat lisänneet XRP-omistuksiaan. CryptoQuant-analytiikkapalvelun mukaan suurimpien XRP-lompakoiden ostot ovat nousseet kymmenen kuukauden huippuun. 

XRP:n nettotarjonta pörsseissä on laskenut yli 16 % helmikuusta 2025 lähtien, eli sijoittajat siirtävät XRP:tä pois pörsseistä nopeammin kuin tuovat sitä sinne. Historiallisesti monet pitkäjänteiset sijoittajat ovat hyödyntäneet vastaavia hintadippejä ostojensa ajalliseen hajauttamiseen. Menneisyys ei silti ole tae tulevasta.

Lue lisää: XRP kurssi – seuraa XRP:n hintaa reaaliajassa

Mitä seurata touko–kesäkuussa

XRP:n hinta liikkuu tällä hetkellä noin 1,30–1,40 dollarin haarukassa. Analyytikoiden näkemykset ovat tällä hetkellä vahvasti jakautuneet sen suhteen, mihin suuntaan kurssi kehittyy.

Kevään ja alkukesän suuntaa määrittävät ennen kaikkea kolme tekijää. CLARITY Act -lain eteneminen Yhdysvaltain senaatissa on tärkein seurattava asia, jos laki ei etene kesään mennessä, se todennäköisesti siirtyy välivaalikesän alle loppuvuodeksi. Yhdysvaltain keskuspankin korkopäätökset toukokuussa ja kesäkuussa vaikuttavat koko kryptomarkkinaan, koska laskeva korkoympäristö tukee riskivarallisuutta. Kolmantena seurattavana on instituutioiden XRP ETF -virrat – kasvava pääoma rahastoihin on konkreettinen mittari institutionaalisesta luottamuksesta.

XRP on Coinmotionissa bitcoinin rinnalla suosituin kryptovaluutta. Voit sijoittaa XRP:hen parilla napautuksella tai aloittaa Kuukausisäästön, joka hajauttaa ostosi ajallisesti. 

Lue lisää: XRP (Ripple) – mikä se on ja miten se toimii?

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp