Coinmotion Research

Coinmotion Research: Markkinakatsaus vauhdikkaaseen kesään

••••••••••


Viime viikko oli kryptopuolella kiireinen, kun markkinat hakevat suuntaa viimeisimpien makrolukujen valossa ja kryptosijoittajat arvioivat lähitulevaisuuden allokaationäkemyksiään. Markkinoilla on ehtinyt tapahtua jo paljon, vaikka eletään vasta elokuun toisen viikon alkumetreillä. Olemme koonneet jo toisen tavallista laajemman markkinakatsauksen kuroaksemme umpeen heinäkuun hiljaiselon (olimme kesälaitumella), joten toivottavasti löydät tästä laajasta markkinaraportista mielenkiintoista luettavaa.


● Kesä oli kryptomarkkinoilla vauhdikas, mutta sik-sak-liike sai väistyä heinäkuun osittain huimiltakin nousuilta. Markkinasentimenttiin vaikuttivat optimismin paluu sen jälkeen, kun heinäkuun lopussa Yhdysvaltain keskuspankin tulevien koronnostojen tulkittiin ankkuroitavan jatkossa markkinadataan.

● Makrokuvassa on edelleen paljon epävarmuuksia, joiden vuoksi kryptosijoittajan on syytä säilyttää malttinsa ja kylmähermoisuutensa. Yhdysvaltain perjantain vahvat työllisyysluvut voivat rohkaista Fediä koronnostojen kanssa. EKP on jälkijunassa, kuten aina

● Heinäkuu oli vuoden tähän mennessä paras kuukausi BTC:n, ETH:n ja käytännössä koko kryptovaramarkkinoiden kannalta. ETH nousi ~60 %, jonka vanavedessä tulivat AVAX ~50 %, SOL ~30 % ja DOT ~30 % nousuilla. BTC nousi heinäkuussa ~20 %.

● Ethereum on siirtymässä varantotodistepohjaiseen konsensukseen ja johtaa älysopimusketjumarkkinaa itseoikeutetusti. Viimeinen julkisen testiverkon sulautuminen tapahtuu pian, ja tätä seuraa pääverkon sulautuminen alustavan arvion mukaan jo syyskuun puolivälissä.

● Ethereumin kilpailijaverkoissa oli kesä-heinäkuussa nähtävissä hienoista kasvua: Kilpailijaketjujen aktiviteettimittareissa ei näy kovin suurta nousua, mutta vaihtoehtoisien älysopimusketjujen aktiviteetissa on kasvua kesäkuuhun verrattuna. ● DeFi-tokenien hinnat nousivat heinäkuussa voimakkaasti. Rallia johti YFI, jonka perässä tulivat AAVE, UNI ja SNX. 

Lue alhaalta tai lataa linkistä Coinmotion Researchin uunituore markkinakatsaus kokonaisuudessaan:


Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents