Elon Musk

Elon Musk | Kryptomaailman avainhenkilöt #4

••••••••••


Coinmotion esittää Kryptomaailman 10 vaikutusvaltaisinta henkilöä -henkilökuvasarjan. Käsittelemme artikkeleissa kryptolegendojen tarinoita sekä miten he ovat omalta osaltaan vaikuttaneet toimialan kehitykseen. Paljastamme joka viikko uuden henkilön, joten muista seurata Coinmotionia sosiaalisessa mediassa!

Kuka: Elon Reeve Musk

Ikä: 50

Kansallisuus: amerikkalainen

Tunnetaan: Maailman rikkain ihminen, Teslan hallituksen puheenjohtaja, SpaceX:n, Neuralinkin, The Boring Companyn ja OpenAI:n perustaja, Twitterin tuore omistaja ja kryptovaluuttasijoittaja


Kuka on Elon Musk?

Avaruusrakettien, sähköautojen ja aurinkovoimalla toimivien akkujen parissa puuhaava Elon Musk on miljardien dollarien omaisuuksineen tosielämän Tony Stark, eli Iron Man. Hän on yksi teknologia-, sähköauto- ja avaruusteollisuuden merkittävimpiä henkilöitä, jolla on näppinsä pelissä myös kryptovaluuttojen parissa. Insinööritaustaisella Muskilla on tutkinto taloudesta ja fysiikasta. Monen muun äärimmäisen menestyneen yrittäjän tapaan myös Musk lopetti opintonsa kesken voidakseen keskittyä yrittäjyyteen. Tutustukaamme Muskin tarinaan Etelä-Afrikasta Marsin valloittamiseen.

Nuoruus

Elon Musk syntyi kesäkuussa 1971 Pretoriassa Etelä-Afrikassa rikkaaseen perheeseen. Hänen äitinsä Maye Musk on Kanadassa syntynyt ja Etelä-Afrikassa kasvanut malli ja ravitsemusterapeutti. Muskin isä, Errol Musk, on eteläafrikkalainen sähkömekaaninen insinööri, lentäjä, merimies, konsultti ja kiinteistökehittäjä, joka aikoinaan omisti puolet Sambialaisesta smaragdikaivoksesta. Muskilla on kaksi sisarusta, vuoden nuorempi veli Kimbal ja kolme vuotta nuorempi sisko Tosca. Perhe oli erittäin varakas ja isän mukaan perheellä oli ajoittain niin paljon rahaa, “etteivät he saaneet kassakaappiaan kiinni”. Elon muutti 9-vuotiaana vanhempiensa eron jälkeen veljensä kanssa isänsä luo. Hän katuu päätöstä, sillä on sanonut isänsä olevan kamala ihminen, joka on tehnyt lähes jokaisen pahan asian, mitä voi kuvitella.

Kuten useat lapset, 10-vuotiaana myös Elon kiinnostui tietokoneista ja videopeleistä. Hän opetteli ohjelmointia ohjekirjan avulla ja myi 12-vuotiaana luomansa Blastar-videopelin teknologialehdelle 500 dollarilla. Musk oli lapsena äärimmäisen kiinnostunut kirjoista ja saattoi lukea jopa 10 tuntia päivässä. Valokuvamuistinsa ja ahkeran lukemisensa ansiosta Muskista tuli kävelevä sanakirja, jota vanhemmat pitivät huvittavana, mutta useimmat ärsyttävänä. Hänellä oli myös usein taipumus vaipua transsinomaiseen tilaan miettimään yhtä asiaa niin syvällisesti, että hänelle saattoi huutaa metrin päästä ilman, että tämä huomasi. Hänen vanhempansa luulivat Muskin olevan kuuro, joten he kävivät lääkärissä poistamassa tämän adenoidit. Myöhemmin he tajusivat, että Elon vain “ajatteli toisessa maailmassa”.

Musk oli lapsena kiusallinen, sosiaalisesti rajoittunut ja introvertti, mikä johti siihen, että hän joutui yläasteella ja lukiossa vakavan kiusaamisen kohteeksi. Eräänä päivänä pahin kiusaaja ryhmineen potkaisi Elonia päähän ja työnsi tämän rappusia alas. Joukko jatkoi maassa makaavan Muskin pahoinpitelemistä niin kauan, että tältä lähti taju ja joutui sairaalaan. Musk joutui kestämään monta vuotta kiusaamista, ja kiusaajat jopa pahoinpitelivät hänen parhaan ystävänsä ja pakottivat tämän lopettamaan Muskin kanssa kaveeraamisen.

Opiskelu

17-vuotiaana vuonna 1989 Musk muutti Kanadaan opiskellakseen Queensin yliopistossa ja välttääkseen Etelä-Afrikan pakollisen asepalveluksen. Musk hankki Kanadan kansalaisuuden samana vuonna, osittain sen takia, että hän uskoi Yhdysvaltain kansalaisuuden saamisen olevan tällä tavoin helpompaa.

Vuonna 1992 Musk muutti pois Kanadasta opiskelemaan. Hän pääsi Pennsylvanian yliopistoon ja valmistui sieltä talouden kandidaattina. Musk jäi vielä opiskelemaan, jotta saisi fysiikan tutkinnon. Opiskellessaan Pennsylvanian yliopistossa Musk ja hänen luokkatoverinsa Adeo Ressi vuokrasivat 10-makuuhuoneisen veljeskunnan talon ja tekivät siitä yökerhon. Kyseessä oli Muskin yksi ensimmäisiä yrittäjyyshankkeista.

Valmistumisensa jälkeen Musk matkusti Stanfordin yliopistoon suorittaakseen tohtorintutkintonsa, mutta lopetti opintonsa ennen kuin oli hädin tuskin päässyt alkuun. Maailmassa elettiin tuohon aikaan IT-huumaa ja Musk päätti kokeilla siipiään alalla. Hän ei koskaan palannut suorittamaan tutkintoaan loppuun.

IT-huuma, Zip2 ja PayPal

Vuonna 1995 Elon, hänen veljensä Kimbal ja ystävänsä Greg Kouri perustivat enkelisijoittajien rahoituksen avulla ohjelmistoyritys Zip2:n, ohjelmistostartupin, joka erikoistui online-kaupunkioppaiden luomiseen sanomalehdille. Ennen kuin yrityksestä tuli tuottoisa, Muskilla ei ollut varaa asuntoon, joten kolmikko vuokrasi Palo Altosta pienen rähjäisen toimiston. Musk nukkui toimiston sohvalla ja kävi suihkussa YMCA:n tiloissa. Musk vietti kaikki päivänsä koodaten. Kun veljekset eivät päässeet yhteisymmärryksekseen bisnespäätöksistä, he selvittivät riitansa painimalla. Yritys alkoi lopulta menestyä ja hankki sopimukset The New York Timesin ja Chicago Tribunen kanssa. Neljä vuotta perustamisen jälkeen yritys myytin 341 miljoonalla dollarilla Compaqille ja Elon sai 7 prosentin osuudestaan 22 miljoonaa dollaria.

Zip2:n myymisen jälkeen Musk oli mukana perustamassa X.comia. Se oli verkossa toimiva finanssi- ja sähköpostimaksupalvelu. Palvelu sai ensimmäisten kuukausien aikana yli 200 000 asiakasta. X.com osti Peter Thielin ja Max Levchinin perustaman Confinityn, jotta välttäisi kilpailua. Confinitylla oli oma rahansiirtopalvelu PayPal, joka oli äärimmäisen suosittu. Myöhemmin vuonna 2001 fuusioituneen yrityksen nimi muutettiin PayPaliksi ja vuotta myöhemmin se myytiin eBaylle 1,5 miljardilla dollarilla. Musk isoimpana osakkeenomistajana tienasi kaupasta 175 miljoonaa dollaria. Moni PayPalin alkuvaiheen työntekijöistä on rakentanut itselleen menestyksekästä uraa muun muassa Piilaaksossa, ja heistä käytetään yleisesti nimitystä PayPal Mafia.


Lue lisää kryptovaluutoista ja tutustu tarjoamiimme palveluihin


SpaceX ja Starlink – Elonin avaruusseikkailut

Avaruudesta kiinnostunut Elon matkasi vuonna 2002 mekaniikkainsinööri Jim Cantrellin ja ilmailuinsinööri sekä fyysikko Mike Griffinin kanssa Venäjälle ostaakseen mannertenvälisen ballistisen ohjuksen, jolla voisi lähettää kasvihuonepäästöjä avaruuteen. Kolmikko oli vuotta aiemmin tehnyt samanlaisen reissun, joskin huonolla menestyksellä. Nyt heille tarjottiin yhtä ohjusta 8 miljoonalla dollarilla, josta Musk kieltäytyi. Sen sijaan hän päätti perustaa yrityksen, joka rakentaisi edullisia raketteja. Kolme kuukautta ja 100 miljoonaa dollaria myöhemmin SpaceX oli syntynyt.

SpaceX:n kolme ensimmäistä yritystä laukaista alus maan kiertoradalle vuosina 2006–2008 epäonnistuivat ja lähes ajoivat sekä SpaceX:n että Muskin konkurssiin. Epäonnistumiset aiheuttivat Muskille niin paljon stressiä, että hän heräsi painajaisista fyysiseen kipuun ja omaan huutoonsa. Vuonna 2008 talousongelmat alkoivat väistyä SpaceX:n onnistuessa ensimmäistä kertaa laukaisussa ja sai myöhemmin NASAlta 1,6 miljardin dollarin arvoisen sopimuksen, mikä pelasti yrityksen.

Yhtenä Muskin ja SpaceX:n projektina on Starlink. Se on globaali satelliiteilla toimiva Internet-palvelu, joka käyttää yli 4000 ristiin linkitettyä viestintäsatelliittia Internetin tarjoamiseen. Starlinkin tavoitteena on lisätä kassavirtaa, jotta SpaceX pystyy aikanaan rakentamaan siirtokunnan Marsiin. Vuoteen 2021 mennessä SpaceX oli lähettänyt kiertoradalle 1700 Starlink-satelliittia.

Vuonna 2016 Musk ilmoitti, että aikoo viedä ihmisen Marsiin vuoteen 2025 mennessä. SpaceX:n pitkäaikaisena tavoitteena tehdä Marsin asuttamisesta hinnan puolesta mahdollista ja rakentaa aktiivinen tavaraliikenne planeettojen välillä. Nyt SpaceX on vielä yksityinen yritys ja Musk on sanonut, ettei tee listautumisantia ennen kuin planeettojen välillä on aktiivista liikennöintiä. Muskin ja SpaceX:n suunnitelma on kunnianhimoisempi kuin yhdenkään valtion; NASA aikoo lähettää ihmisen Marsiin 2030–luvulla ja Kiina ei esimerkiksi edes ole ilmoittanut aikeistaan lähettää ihmistä punaiselle planeetalle.

“Haluaisin kuolla Marsissa, mutta en siihen törmäykseen.” -Elon Musk SXSW-tapahtumassa.

Tesla – matka maailman johtavaksi sähköautovalmistajaksi

Vastoin yleistä uskomusta Elon Musk ei itseasiassa ole perustanut Teslaa. Sen perusti vuonna 2003 Martin Eberhard ja Marc Tarpenning, jotka rahoittivat yritystä A-rahoituskierrokselle asti. Musk tuli kuvioihin mukaan vuonna 2004 ja sijoitti Teslaan 6,5 miljoonaa dollaria, jolloin hänestä tuli yrityksen suurin osakkeenomistaja. Musk liittyi Teslan johtoportaaseen ja hänestä tehtiin hallituksen puheenjohtaja. 

Muskilla ja Teslalla oli kunnianhimoinen kolmivaiheinen suunnitelma. Ensiksi startupin piti kehittää huippuluokan ja korkean suorituskyvyn urheiluauto, joka todistaisi, että sähköautot ovat sekä siistejä että mahdollisia. Suunnitelman toinen vaihe saada luksussedan levitykseen, joka kilpailisi korkealuokkaisten brändien, kuten BMW:n ja Mercedeksen kanssa. Kolmanneksi yritys tuottaisi satoja tuhansia edullisia sähköautoja massoille. Teslan ensimmäinen sähköauto Roadster julkaistiin vuonna 2008 ja sitä myytiin 2500 kappaletta. Se oli ensimmäinen sarjatuotannolla tuotettu kokonaan sähköinen auto maailmassa. 

Autoteollisuus alkoi huomata suuria ideoita kehittävän pienen startupin ja muut valmistajat, kuten Chevrolet ja Daimler alkoivat siirtyä sähköautojen suunnitteluun niin nopeasti, että liikkeen aloittanut Tesla oli jäädä pahasti jälkeen. Tesla kamppaili lisäksi kustannusongelmien kanssa, sillä autojen tuotanto oli huomattavasti kalliimpaa kuin yritys oli ennakoinut. Autot tekivät tappiota jo ennen kuin ne edes olivat valmiita. Siksi Elonin täytyi kehittää uusia tapoja saada kassavirtaa, jotta Tesla pysyisi hengissä niin kauan että pystyisi kilpailemaan isojen autovalmistajien kanssa. 

Elon päätti alkaa myydä muille valmistajille Teslan akkuja. Hän onnistui sopimaan Daimlerin johtoryhmän kanssa tapaamisen Teslan tehtaalla kuuden viikon päähän katsomaan Smart-sähköautoa. Elon soitti Teslan teknologiajohtajalle JB Strabelille ja kysy,i onnistuuko sähköisen Smartin rakentaminen kuudessa viikossa. Teslan piti irroittaa tiimiään Roadsterin parista ja lisäksi hankkia jostain Smart, joita ei tuohon aikaan edes myyty Yhdysvalloissa. Hankalan päätöksen jälkeen Straubel käveli talousosastolle ja sanoi tarvitsevansa 20 tuhatta dollaria käteistä ja lähetti Teslan insinöörin ystävän rahasäkkeineen Meksikoon ostamaan Smartia ja ajamaan sen takaisin Kaliforniaan. Viiden ja puolen viikon lähes yötä päivää jatkuneen aherruksen jälkeen sähköinen Smart oli rakennettu, toiminnassa ja valmis vastaanottamaan saksalaiset Daimlerin johtajat. Suuri riski palkittiin ja Tesla sai Daimlerilta akkusopimuksen sekä 50 miljoonan dollarin sijoituksen.

Teslan alkuvaikeuksista on vuosien saatossa kovalla työllä selvitty eikä niistä ole nykyään tietoakaan. Elon on luonut alle 20 vuodessa melkein omakätisesti koko sähköautoteollisuuden ja rakentanut Teslasta lähes biljoonan dollarin yrityksen ja johtavan sähköautovalmistajan, joka tekee miljardeja dollareita tuottoa vuodessa.

Muut hankkeet

Teslan ja SpaceX:n lisäksi Elon Musk on ehtinyt olla monessa muussakin mukana. Vuonna 2016 hän perusti neuroteknologiaan keskittyvän startup-yrityksen Neuralinkin, joka pyrkii yhdistämään ihmisaivot tekoälyyn laitteilla, jotka upotetaan ihmisen aivoihin. Samana vuonna hän perusti myös rakennustunneleiden poraamiseen erikoistuvan The Boring Companyn. Hän on suunnitellut vuodesta 2013 alkaen Hyperloop-nimistä projektia, jonka tarkoituksena on rakentaa huippunopea liikennöintijärjestelmä sekä ihmisten että tavaroiden kuljettamiseen pitkien välimatkojen päähän. Kuljetin kulkisi valtaa alipaineistettua putkea putkea pitkin teoriassa jopa yli 1000 kilometrin tuntinopeutta.

Maailman rikkain ihminen uskoo Bitcoiniin ja shoppailee somepalveluita

Elon Musk tunnetaan visionäärinä, yrittäjänä ja 240 miljardin dollarin omaisuudellaan maailman rikkaimpana ihmisenä. Ensimmäistä kertaa Forbesin miljardöörilistalle vuonna 2012 päässyt Musk on luonut lähes koko omaisuutensa 2000-luvulla, josta suurimman osan viimeisenä kahtena vuotena. Lähes 75 prosenttia Muskin omaisuudesta tulee hänen omistamistaan Teslan osakkeista, joiden arvo on kirjoitushetkellä noin 180 miljardia dollaria. Marraskuussa 2021 hänestä tuli ensimmäinen ihminen maailmassa, jonka omaisuus on ylittänyt 300 miljardia dollaria. 

Muskilla on kryptoyhteisön keskuudessa maine sananvapauden puolestapuhujana ja hän on etenkin monien yrittäjäksi haaveilevien nuorten miesten esikuva. Musk on yksi Twitterin seuratuimpia ihmisiä 87 miljoonalla seuraajallaan ja hänen twiiteillään on valtava vaikutus niin osake- kuin kryptomarkkinoidenkin hintamuutoksiin. Häntä on kritisoitu kryptomarkkinoiden manipuloimisesta, sillä hän on useasti julkaissut twiittejä ja meemejä Bitcoinista sekä Dogecoinista, joiden hinnat ovat välittömästi reagoineet ylöspäin Muskin postausten jälkeen.

“Uskon, että bitcoin on todellakin saamassa laajan hyväksynnän tavanomaisten rahoitusalan ihmisten keskuudessa.”

Helmikuussa 2021 Musk ilmoitti, että Tesla on ostanut 1,5 miljardin dollarin arvosta Bitcoinia taseeseensa ja suunnittelee hyväksyvänsä sitä maksuvälineenä. Muskin mukaan tarkoitus oli hajauttaa yrityksen käteisvaroja joustavuuden tuomiseksi. Bitcoinin arvo nousi huimasti kvartaalin aikana ja Tesla myi noin 10 prosenttia sijoituksistaan tehden lähes 300 miljoonaa dollaria voittoa. Tuon jälkeen Tesla ei ole myynyt lainkaan omistuksiaan ja omistaa nykyhinnalla mitattuna vielä 1,3 miljardin edestä Bitcoinia. Musk on julkisesti kertonut olevansa Bitcoinin kannattaja ja harmittelee, ettei ole ystäviensä kehoituksista huolimatta ole ostanut Bitcoinia aikaisemmin.

“Olisi pitänyt ostaa edes hieman Bitcoinia 8 vuotta sitten – olen melko pahasti myöhässä.” –Elon Musk Clubhousessa.

Musk kertoi Twitterissä hetki Teslan Bitcoin-oston jälkeen, että autoja voi nyt ostaa maksamalla Bitcoinilla.

Musk on myös tunnettu erikoisista markkinointitempauksistaan. Esimerkiksi Tesla Cybertruckin julkaisutapahtumassa auton rikkoutumattomiksi väitetyt ikkunat hajosivat suunnittelijan heittäessä metallikuulan demonstroidakseen kestävyyttä. Kuvattu tempaus meni lähes samantien viraaliksi sosiaalisessa mediassa ja auto sai globaalisti valtavaa näkyvyyttä ilman mainosbudjettia. Musk kertoi myöhemmin, että ikkunat hajosivat, koska niiden kestävyyttä oli testattu moukarilla ennen lavalle vientiä. Hän on myös lähettänyt vuonna 2018 Teslan avaruuteen osana SpaceX:n testilaukaisua.

Twitterin 44 miljardilla dollarilla hetki sitten ostanut on ollut viime aikoina laajasti julkisuudessa ostoaikeidensa takia. Aluksi hieman yli yhdeksän prosenttia yhtiön osakkeista ostanut Musk sai viimein koko kaupan päätökseen. Musk on kertonut olleensa huolestunut sananvapauden puolesta, joka on toiminut suurimpana motivaattorina ostolleen. Hän on sanonut olevansa absoluuttinen sananvapauden puolustaja ja on kritisoinut Twitterin moderointia sekä alustan algoritmien valtaa.

Musk aikoo muuttaa Twitterin lähdekoodin avoimeksi ja tehdä palvelusta paremman kuin koskaan tuoden siihen uusia ominaisuuksia, poistaen spambotteja ja parantaen luottamusta.

Ostolle löytyy kuitenkin kriitikkojakin. Kryptovaluutta Dogecoinin perustaja Jackson Palmer nimitti ostoa vihamieliseksi kaappaukseksi, joka sotii sananvapautta vastaan. Musk twiittasi juuri ennen oston julkistamista toivovansa, että jopa hänen pahimmat kriitikkonsa pysyvät Twitterissä, koska sitä sananvapaus tarkoittaa.

Lue lisää: Onko vain taivas rajana Bitcoinin hinnannousulle?

Elon Musk henkilönä

Musk tunnetaan meemejä rakastavana ihmisenä, joka sanoo tasan tarkkaan mitä ajattelee eikä säästele sanojaan. Julkisuuden henkilönä hän saa runsaasti kritiikkiä ja aiheuttaa myrskyjä kärkkäillä, usein poliittisesti epäkorrekteilla twiiteillään.

Musk tykkää aiheuttaa hämmennystä sosiaalisessa mediassa.

Musk on usein kertonut tukevansa kryptovaluuttoja ja pitää niitä parempana vaihtoehtona kuin perinteisiä valtion tukemia fiat-valuuttoja. Muskin puheilla on yleensä vaikutus kryptokursseihin hänen valtavan seuraajakuntansa takia, joten twiittejä on pidetty markkinamanipulaationa.

Musk kertoi viime vuonna Saturday Night Live -ohjelmassa, että hänellä on todettu Aspergerin oireyhtymä. Musk on ollut kolmesti naimisissa ja hänellä on avioliitoista seitsemän lasta. Vuonna 2002 Muskin ja hänen silloisen vaimonsa Justine Wilsonin ensimmäinen lapsi kuoli 10 viikon ikäisenä. Vuonna 2018 Musk alkoi seurustella muusikko Claire Boucherin (artistinimeltään Grimes) kanssa. Pariskunnalle syntyi ensimmäinen lapsi vuonna 2020, jonka nimeksi tuli “X Æ A-Xii”.

Marsin asuttamiseen pyrkivä Musk kertoi Joe Roganin podcastissa uskovansa, että Marsiin nähdään jatkuvaa edestakaisin liikennettä vuoteen 2023 mennessä. Hän uskoo myös, että tulevaisuudessa planeetalla pitäisi olla suoraan demokratiaan perustuva hallitus.

Muskia ja monia hänen poliittisia näkemyksiään on kritisoitu julkisuudessa. Monen muun miljardöörin tapaan myös Muskia on syytetty verojen välttelystä, sillä suurin osa hänen omaisuudestaan on osakkeina, joista ei joudu maksamaan veroa ennen myyntiä. Musk on vastannut kritiikkiin Twitterissä muun muassa entiselle presidenttiehdokkaalle Bernie Sandersille. Marraskuussa Sanders twiittasi “Vaadimme, että äärimmäisen varakkaat maksavat reilun osuuden. Piste.” Tähän Musk vastasi, “Unohdan jatkuvasti, että olet edelleen elossa”.

Kanadan rekkaprotestin aikaan alkuvuodesta 2022 Musk tuki Twitterissä julkisesti mielenosoittajia ja sanoi, että “Jos Kanadan hallitus tukahduttaa rauhanomaiset protestit, kyse on fasismista.”

Musk tykkää hämmentää muutenkin poliittista kenttää eivätkä Sanders tai Kanadan pääministeri Trudeau ole olleet ainoat hänen kohteensa. Hän on myös haastanut Venäjän presidentti Putinin kaksintaisteluun Twitterissä Venäjän hyökkäyssodan aikana.

Musk haastoi Putinin kaksintaisteluun Twitterissä.

Vaikka Musk on mukana myös tekoälyn kehittämisessä, hän on usein puhunut sen vaaroista ja monesti kutsunut sitä ihmiskunnan suurimmaksi uhaksi. Musk myös on sanonut, että ihmiset elävät tietokonesimulaatiossa.

Yhteenvetona Musk on yksi planeetan vaikutusvaltaisimpia ihmisiä niin politiikan, teknologian kuin kryptovaluuttojenkin saralla. Hän on henkilö, joka uskoo, että kovalla työllä voi saavuttaa mitä vain. Musk on omakätisesti muuttanut historian kulkua sähköautoillaan ja avaruusraketeillaan ja vain tulevaisuus näyttää ovatko muutokset ihmiskunnan kannalta suotuisia ja päätyykö ihmiskunta asumaan Marsiin, sekä sen tuleeko Bitcoinista tai Dogecoinista Marsin laillinen valuutta.

“Kun jokin on tarpeeksi tärkeää, et edes välitä siitä, että todennäköisyydet eivät ole puolellasi.”

Oletko kuten Elon Musk ja uskot Bitcoinin potentiaaliin? Coinmotion on suomalainen kryptopalvelujen tarjoaja, jonka kautta voit sijoittaa Bitcoiniin. Luo tili tästä.


Tutustu myös muihin kryptomaailman avainhenkilöihin!



Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta, sekä myös erityisesti markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents