Bitcoin roller coaster ride

Pidätkö sijoittaessasi hauskaa? Se kannattaa

••••••••••

Tätä kirjoittaessa vuodenvaihteen pyhät ovat käynnissä ja vuosi 2021 alkaa vaihtumaan. Se tarkoittaa aikaa, jolloin yhdessäelo ja hauskanpito ovat olennaisessa roolissa ihmisten elämässä. Paljon perinteitä, kevyempää tunnelmaa, iloa ja rentoa meininkiä. Osalla vuodenvaihde on enemmän taas rauhaa ja hiljaisuutta. Toisilla se on taas riehakasta juhlintaa. Oli miten oli, uusi vuosi 2021 on tulossa.

Miksi sitten kirjoittaa hauskanpidosta vaikka kyseessä on vakava aihe eli sijoittaminen?

Vaikka tällä hetkellä koronarajoitukset rajoittavat hauskanpitoa esimerkiksi tapaamisten osalta, se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hauskanpitoa kannattaisi unohtaa. Tässä kirjoituksessa perehdytäänkin nyt siihen, että miksi sijoittamisen tulisi olla hauskaa eikä vain hammasten kiristelyä, kuivaa numeroiden pyörittelyä tai uhkapeliä tylsyyden voittamiseksi.

Ihan alkuun tulee muistuttaa, että tässä artikkelissa sijoittamisesta puhuttaessa sijoittamisen alle sisällytetään markkinakohteen tutkiminen, sijoituspäätösten tekeminen, sijoituskohteen holdaaminen sekä sijoituskohteen myyminen. Nyt ei siis puhuta varainhoidosta, joka on vastuullista liiketoimintaa, johon liittyy lainsäädännölliset velvoitteet sekä esimerkiksi vastuullinen toiminta asiakkaita kohtaan.

Sijoittamisessa sen sijaan ollaan monesti tekemisissä hullun maailman kanssa, jossa niin työssäkäyvät, opiskelijat, äkkirikastuneet, uhkapelurit, alkoholisoituneet sekä huumeongelmaiset pelaavat samalla markkinalla investointipankkien, ammattisijoittajien sekä huipputreidaajien kanssa.

Markkina on hullu paikka

Jos keskustelet esimerkiksi kauppatieteiden professoreiden kanssa sijoittamisesta, kukaan ei todellisuudessa pidä sijoitusmarkkinoita järkevänä paikkana. Koska markkinan todellisuus niin monesti rikkoo kauniin talousteorian. Asiat eivät siis toteudu kuten oppikirjoissa.

Sen sijaan markkinoita pidetään epärationaalisena paikkana. Jopa hulluna. Sen vuoksi markkinaa ei pidä ottaa liian vakavasti. Eli markkinalla tulee pitää hauskaa, jotta voisi edes jollain tavalla säilyttää oman mielenterveytensä. Sillä hullussa markkinassa pärjäävät vain hullujen lisäksi vain ne ketkä, osaavat ottaa markkinan riittävän vakavasti mutta samalla rennosti. Eli hauskuutta unohtamatta.

Raha on vakava asia

Yleinen näkemys on, että rahan tienaaminen on vakava asia. Tämä yleisesti liittyy siihen, että rahan tienaamista pidetään työnä. Ja että rahan tienaamisen pitäisi myös tuntua työltä. Työntekeminen on lähtökohtaisesti asia, johon tulee suhtautua riittävällä vakavuudella. Sillä sovittu työ tulee riittävällä laatutasolla ja annetussa ajassa tehdä, jotta työnantaja tai asiakas pysyy tyytyväisenä. Tämä pitää paikkansa.

Kuitenkin monesti tuntityössä tai urakkatyössä edelletyt asiat ovat hieman erilaisia asioita kuin mitä sijoitusmarkkinoilla vaaditaan. Markkina esimerkiksi ei palkitse tehdyistä työtunneista tai urakan nopeasta toteutuksesta. Sen sijaan markkinoilla vallitsevat täysin omat säännöt, joihin sijoittaja ei itse voi vaikuttaa.

Osakemarkkinoilla markkinat ovat erityisen säännellyt. Jos sijoittaja ei tunne osakemarkkinoiden sääntöjä ja lainsäädäntöä voi hän helposti tehdä isojakin virheitä. Etenkin verotuksen suhteen. Kryptomarkkinat ovat puolestaan vähemmän säännellyt. Mutta siellä tulee mm. tästä syystä olla erityisen tarkkana sääntelyn puuttumisen vuoksi. Sen lisäksi markkinoilla vallitsevat kysynnän ja tarjonnan lait. Tämän lisäksi esimerkiksi keskuspankkien elvytystoimilla ja yleensä maailman politiikalla on markkinoille erittäin suuri merkitys. Näihin markkinoiden ominaisuuksiin tavallinen sijoittaja ei puolestaan voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Niiden kanssa vaan jokaisen sijoittajan tulee oppia elämään.

Hauskanpito erikseen

Monesti oletaan, että hauskanpito on erillinen asia, joka tehdään sitten töiden jälkeen. Rahan tienaaminen myös liitetään sijoittamiseen. Ja samalla tienaaminen pitäisi tuntua työltä. Näin ollen sijoittamisen pitäisi olla rahan tienaamista ja siihen pitäisi vakavoitua, jotta tuottojen saaminen olisi markkinoilta mahdollista.

Tämä on monesti harhaluulo. Työn tekemiseen tulee suhtautua riittävällä vakavuudella, mutta siitä tulee myös nauttia. Rahan tienaamisen tulisi myös olla hauskaa. Sijoitusmarkkinoilla hauskanpitäminen on suorastaan pakollista, koska markkina käyttäytyy välillä monien mielestä erittäinkin epärationaalisella tavalla. Tämän vuoksi markkinalla on pitkäaikaisesti erittäin vaikeaa toimia jos nousuista, laskuista ja kaikista muista tärkeistä oppitunneista ei osaa nauttia. Tämä pitää paikkansa etenkin kryptomarkkinalla, jossa viime aikoina on nähty taas valtaisia nousuja lyhyen ajan sisään.

Voittojen syntyessä voitoista on monesti helppo nauttia, koska onnistumisiin on silloin rationaalinen syy. Suurin osa sijoittajista ei kuitenkaan osaa nauttia tappioista, koska silloin oma ego ei tappioita kestä. Vaikka ego ei tappioita kestä se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö tappioista voisi jotain oppia. Jotain positiivista ja nauraa omille virheille. Tappiothan eivät ole huono asia vaan ne ovat yleensä niitä parhaita oppitunteja. Joka kerta tappion jälkeen itsensä onkin hyvä kouluttaa siihen, että kiittää markkinoita hyvästä oppitunnista. Sen jälkeen tuleekin selvittää, että missä meni vikaan. Jos pystyt pitämään hauskaa myös tappioita kohdattaessa, olet jo voittanut ainakin osittain omat pelkosi markkinalla.

Ammattilaiset pitävät hauskaa

Lontoon City on koko maailman finanssimaailman keskus. Ei siis ole mikään yllätys, että Lontoon Cityn pankkiirit osaavat pitää hauskaa. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että perjantai-iltapäivästä pankkiireita ei saa enää puhelimella kiinnin, koska silloin pankkiiriherrasmiehet ja naiset ovat jo lentäneet Manner-Euroopan parhaimmille klubeille pitämään hauskaa. Ammattilaiset siis pitävät hauskaa ja kunnolla. Tällä hetkellä tämä ohje voi olla hieman vastuutonta toteutuksen suhteen, mutta se ei kuitenkaan estä hauskanpitoa kotimaan puolella. Hauskaahan voi toki myös pitää ilman biletystä tai muistinmenetystä.

Hauskanpidolla on kuitenkin varjopuolensa. Hauskanpitoa ei pitäisi sekoittaa sekoiluun. Monet sijoittajat ovat langenneetkin tähän sekoilun ansaan varsinkin nousumarkkinan aikana. Hintojen noustessa ostellaan kaikenlaisia maallisia turhuuksia, sijoitetaan velkarahalla ja sorrutaan typeriin virheisiin. Se ei ole tarkoitus.

Älä tuo pahaa oloa markkinalle

Ammattilaisilla onkin perussääntöinä, että hauskaa tulee pitää. Niin paljon, että markkinoille tultaessa markkinoilta ei tarvitse saada enää mitään kicksejä. Pahaa oloa ei esimerkiksi tuoda markkinalle ollenkaan. Markkinathan eivät ole sijoittajalle mitään velkaa, joten pahaa oloa tai jännityksen puutetta on turha ”kostaa” markkinoilla.

Ne ketkä ovat olleet esimerkiksi asiakaspalvelussa töissä ymmärtävät tämän. Hetkenkin vihanpurkaus hoitamattomien yksityisasioiden vuoksi saattaa johtaa asiakkaan kannalta keskinkertaiseen tai jopa huonoon palvelukokemukseen. Markkinalla puolestaan vihanpurkaukset kostautuvat virheinä, jotka johtavat helposti huonoihin päätöksiin markkinalla. Paha olo siis pidetään markkinoiden ulkopuolella.

Markkinoille ei myöskään tulla keskenkuntoisena, sillä markkinat rankaisevat tuntuvasti vajaatehoista sijoittajaa.

Peruasiat tulee siis olla kunnossa ennen kuin markkinoille kannattaa tulla. Varsinkin jos markkinalta olisi tarkoitus saada säännöllisesti hyvää tulovirtaa. Ennen markkinoille tulemista tuleekin pitää hauskaa ja vasta sen jälkeen markkinalle kannattaa tulla hakemaan tuottoja. Idea on siinä, että minkäänlaisia patoutumia markkinalle ei tuoda. Ei minkäänlaisia.

Tee sijoittamisesta hauskaa

Mutta nyt itse asiaan eli hauskanpitämiseen. Hauskanpitäminen on taitolaji. Se onkin taito, joka kannattaa opetella. Sillä jos hauskaa ei osaa pitää, silloin tappiot saattavat tuntua sietämättömiltä.

Toisin sanoen hauskanpitäminen on se asia, joka pitää sinut järjissäsi silloin kun tappioita tulee. On täysin eri asia hävitä 90 % omaisuudesta hymyillen kuin menettää 20 % omaisuudesta ja traumatisoitua pysyvästi. Tämä voi kuulostaa älyttömältä, mutta monet ammattilaiset ovat koonneet itsensä suurtenkin tappioiden jälkeen. Senkin jälkeen jopa kun he ovat menettäneet kaiken.

Markkinalla suurin osa huipputreidaajista esimerkiksi on jossain vaiheessa menettänyt koko sijoitusvarallisuutensa treidatessaan. Jopa vielä useampaan kertaan. Mutta he ovat aina nousseet näistä tappioista ylös. Ja joka kerralla he ovat oppineet näistä tappioista jotain uutta. Se mikä ei tunnu hauskalta kokemukselta nyt, voi olla erittäin hyödyllinen ja hauska oppitunti myöhemmin.

Hauskan pitäminen

Kannattaa opetella pitämään hauskaa. Mutta kuinka sitten pidät hauskaa?

Hauskan pitäminen kannattaa aloittaa jo heti aamusta, jolloin keho ja mieli tulee herätellä päivään. Kun saat kehon ja mielen hereille, olet valmis päivän koitoksiin. Osa käy lenkillä, osa ottaa kylmän suihkun, osa taas katsoo piirrettyjä, jotta saa hyvän vireen päälle jo aamusta. Ja ennen kaikkea ikävät asiat tulee saada pois mielestä.

Osalle taas ilta on se aika jolloin pidetään hauskaa. Ei ole yllätys, että monet sijoittajat ja treidaajat käyvät illasta ulkona rentoutumassa pitkän työpäivän jälkeen. Tai sitten he harrastavat jotain vaarallista harrastusta. Tai jotain erittäin normaalista poikkeavaa kuten transkendentaalista meditaatiota, jota esimerkiksi Ray Dalio tapaa tehdä. Osa taas pitää hauskaa nauttimalla hiljaisuudesta kotisohvalla. Osa taas kuuntelee musiikkia tai viettää iltaa tuttaviensa kanssa. Hauskan pitämisessä ei siis ole yleisiä sääntöjä.

Ideana tässä on, että samalla oppii nauttimaan markkinasta ja sen kaikista eriskummallisuuksista lopputuloksesta riippumatta. Muuten markkina voi hyvinkin nopeasti käydä aivan liian raskaaksi ihmisen mielelle. Etenkin jos niitä tappioita tulee liiaksi saakka.

Kryptomarkkinathan ovat hyvin samankaltaiset kuten valuuttamarkkinat (FOREX) siinä mielessä, että ne eivät lähes koskaan lepää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sijoittaja ei saisi levätä. Tai pitää välillä hauskaa. Osakemarkkinoilla pidetään viikonloppuna taukoa. Ehkä sellainen tauko olisi hyvä myös kryptosijoittajan välillä pitää.

Päästä irti

On hyvä muistaa, että silloin kun unohdat markkinan kokonaan, silloin mielesi voi vasta levätä. Irrallaan markkinasta. Irrallaan voitoista, Ja irrallaan tappioista. Silloin vasta pystyt todellisuudessa päästämään irti. Ja kun päästät irti, silloin olet vasta valmis uuteen päivään tai viikkoon markkinalla.

Tarkoitus ei siis ole toistaa virheitä vaan oppia niistä. Tarkoitus ei ole oppia toistamaan virheitä vaan oppia nauttimaan niin voitoista kuin myös tappioistakin. Näin pysyt kasassa kun tappiota tulee. Sillä kyllä niitä joskus tulee. Mutta sen jälkeen kun opit sietämään tappioita iloisella fiiliksellä, silloin sinusta tulee lähes pysäyttämätön. Jos samalla vielä hallitset markkinoiden perusteet ja osaat rajata tappiosi ja maksimoida voittosi, olet saavuttanut psykologisesti sellaisen tason, johon vain ammattilaiset pystyvät. Se ei ole aivan helppoa, mutta toki mahdollista.

Miten siis toimit:

1. Kun voitat, pidä hauskaa. Ennen ja jälkeen.

2. Kun häviät, pidä hauskaa. Ennen ja jälkeen.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua! Onnellista uutta vuotta 2021!

Kirjoituksessa ei kuitenkaan esitetä sijoitussuosituksia eikä niitä sellaiseksi tule tulkita. Sijoitusmarkkinoilla voittojen saaminen vaatiikin pitkäjänteistä perehtymistä aiheeseen sekä monesti useamman vuoden kokemuksen.

Kirjoittaja on Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen ja hänellä on vuosien kokemus sijoittamisesta eri sijoituslajeihin, mukaan lukien kryptovaluuttoihin.

Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents