Kryptoverotus muuttuu

Kryptoverotukseen tulossa merkittävä muutos Suomessa

••••••••••

Kryptovaluuttojen verojen maksaminen on pitkään ollut harmaalla alueella Suomessa, mutta tilanne muuttuu pian merkittävästi. Verohallinto saa ensi vuoden alusta käyttöönsä uudet keinot, joiden myötä kryptovaluuttojen myyntitulot tulevat automaattisesti verottajan tietoon – aivan kuten osakkeiden ja rahastojen myynnit ovat jo pitkään olleet.

Ylen tietojen mukaan tänä vuonna yhteensä 18 000 suomalaista ilmoitti vuoden 2024 kryptomyynneistään. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myyntivoittoja kertyi yhteensä 225 miljoonaa euroa, mistä valtio sai verotuloja noin 68 miljoonaa euroa.

Verotustilastoissa näkyy selvästi kryptovaluuttojen arvonvaihtelut. Ennätysvuonna 2021 veroja kertyi peräti 146 miljoonaa euroa, vaikka ilmoittajia oli hieman vähemmän kuin nyt. Taustalla oli vahva nousukausi, joka houkutteli monia realisoimaan voittojaan.

Verohallinnon ja valtiovarainministeriön arvion mukaan noin 450 000 suomalaista omistaa kryptovaluuttoja. Miksi ilmoittajia on silti vain 18 000? Syy löytyy verolainsäädännöstä. Pelkästä kryptovaluuttojen omistamisesta ei tarvitse tehdä veroilmoitusta – verovelvollisuus syntyy vasta, kun myyt kryptovaluuttasi, vaihdat ne toiseen kryptoon tai käytät niitä maksaaksesi jostain. Monet pitävät ostoksiaan lompakossaan pitkään myymättä.

Verohallinnon ylitarkastaja Juho Hasa arvioi, että vain noin kymmenen prosenttia myyntejä tehneistä on kertonut niistä veroilmoituksessaan. Hasan mukaan tämä osuus on pysynyt viime vuodet samana, eikä tilanne ole ainutlaatuinen – muissakin Pohjoismaissa suunnilleen sama osuus jättää kryptomyynnit ilmoittamatta.

Hasan arvion mukaan ainakin 30 prosenttia kryptojen omistajista on sellaisia, joiden olisi ainakin jonakin vuonna pitänyt ilmoittaa myyntitulonsa. Tämä tarkoittaa, että yli 100 000 suomalaista on jättänyt kryptotulojaan ilmoittamatta.

Verohallinto ei luota pelkästään sijoittajien omaan ilmoitushaluun. Se voi pyytää sekä kotimaisilta että ulkomaisilta kryptopalveluntarjoajilta tietoja niiden asiakkaiden tapahtumista. Jos tietojen perusteella käy ilmi, että tuloja on jäänyt ilmoittamatta, seuraamuksena voi olla veronkorotus. Jos vältetyn veron määrä ylittää 17 000 euroa, kyseessä voi olla törkeä veropetos, ja Verohallinto voi tehdä asiasta rikosilmoituksen.

Viimeisten kolmen vuoden aikana Verohallinnolla on ollut rikosilmoitusharkinnassa noin 200 tapausta. Hasan mukaan määrä on kovassa kasvussa.

Ensi vuoden alusta tulee voimaan kansainvälinen CARF-sopimus (Crypto Asset Reporting Framework), joka muuttaa tilanteen perusteellisesti. Sen myötä Verohallinto saa noin 70 sopimusmaan kryptopörsseiltä ja välittäjiltä automaattisesti tiedot niiden suomalaisista asiakkaista sekä heidän tekemistään ostoista, myynneistä ja siirroista.

Tietojenvaihdon lisäksi Verohallinto saa kotimaisilta palveluntarjoajilta suoraan luovutusvoittojen ja -tappioiden laskentaan liittyviä tietoja. Hasa arvioi, että uudistuksen jälkeen jopa 70 000 henkilöä voi löytää esitäytetystä veroilmoituksestaan tiedot kryptovaluuttojen myyntivoitoista.

Jos myydyn kryptovaluutan ostohintaa ei ole tiedossa, Verohallinto käyttää 20 prosentin hankintameno-olettamaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos olet myynyt vaikkapa bitcoinia 10 000 eurolla, verottaja olettaa hankintahinnaksi 2 000 euroa. Tällöin verotettava voitto-osuus olisi 8 000 euroa, josta maksettavaa pääomatuloveroa kertyisi 2 400 euroa.

Uudet säännöt tulevat voimaan vuoden 2026 alusta, ja niiden vaikutus näkyy konkreettisesti syksyllä 2027, kun vuoden 2026 verotus valmistuu. “Kun nyt me vihdoin ja viimein saamme automaattisesti tietoa verovelvollisten käyttämiltä palveluilta, niin silloin päästään vähän tasa-arvoisempaan asemaan verotuksessa vaikka palkkatulojen ja arvopapereiden osalta”, Hasa sanoo.

Käytännössä kryptosijoittajat tulevat jatkossa samaan asemaan kuin osake- ja rahastosijoittajat. Verohallinnolla on automaattinen pääsy tietoihin, mikä tekee verotuksesta läpinäkyvämpää ja tasapuolisempaa.

Lue lisää: Kryptoverotus – neuvoja kryptosijoittajalle

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp