Krypto uutiset

Kryptomaailmassa solmitaan jättikumppanuuksia & huipputurvallinen Bitcoin

••••••••••

Viikon tärkeimmät kryptouutiset koskevat Googlen ja Coinbasen tuoretta yhteistyötä. Teknologiasektorin lisäksi myös finanssialalla on solmittu kryptokumppanuuksia. Kuumia puheenaiheita ovat lisäksi Bitcoinin turvallisuus, Portugalin kryptoverotus ja Web3-ohjelmoinnin suosion kasvu karhumarkkinasta huolimatta.

Näistä kryptomaailma puhuu juuri nyt.

Google aloittaa yhteistyön Coinbasen kanssa 

Google ilmoitti viime viikolla, että se aloittaa yhteistyön keskitetyn kryptopörssin Coinbasen kanssa. Ideana on antaa Googlen asiakkaille mahdollisuus maksaa pilvipalveluista kryptovaluutoilla vuodesta 2023 alkaen. Coinbase ottaa vastaavasti käyttöön Googlen pilvi-infrastruktuurin.

Tämäntyyppiset yhteistyöt ovat juuri sitä, mitä kryptoala tarvitsee rakentaakseen luottamusta maailmanlaajuisesti ja nopeuttaakseen massa-adoptiota. Vaikka uutiset yhteistyöstä ovat herättäneet monenlaisia ​​mielipiteitä kryptoyhteisössä, suurin osa palautteesta on ollut positiivista.

On vähintäänkin mielenkiintoista, miten Google on muuttanut mieltään kryptovaluutoista. Google kielsi lähes kolmen vuoden ajan (2018-2021) kaiken kryptovaluuttoihin liittyvän mainonnan alustallaan. Viimeisimmät uutiset osoittavat, että nyt se kuitenkin on itse panostamassa Web3-teknologiaan.

Yhteistyö voi osoittautua Googlelle todella kannattavaksi. Se saattaa houkutella joitakin nopeasti kasvavia yrityksiä Googlen ekosysteemiin, koska sen suurimmat kilpailijat eivät tällä hetkellä salli asiakkaiden maksaa digitaalisissa valuutoissa.

Coinbasen osakkeen kurssi nousi ilmoituksen jälkeen.

Bitcoinin verkko on ennätysturvallinen

Bitcoinin kurssi on laskenut, mutta louhinnan vaikeus taas on matkalla päinvastaiseen suuntaan. Bitcoinin verkossa on nyt enemmän louhintatehoa kuin koskaan aiemmin. Louhintateho määrittää verkon turvallisuuden, eli toisin sanoen verkko on turvallisempi kuin koskaan.

Bitcoinin verkko tarkastaa automaattisesti kahden viikon välein, miten kauan yksittäisten lohkojen tekemiseen menee aikaa. Sen perusteella verkko päivittää vaikeustasoa louhinnalle automaattisesti. Tällä kertaa louhinnan vaikeus pomppasi jopa 13,55 % kerralla ja samalla nousi uuteen huippuunsa.

Vaikka Bitcoinin hinta on laskenut melkeinpä koko vuoden 2022 ajan, niin louhinnan vaikeus nousee tasaisesti ylöspäin. Se tarkoittaa uusien louhijoiden mukaan tulemista ja Bitcoinin kiinnostuksen kasvamista.

Louhintatehon kasvaessa Bitcoinin verkon turvallisuus paranee koko ajan ja lohkoketjun riski joutua hakkeroinnin uhriksi pienenee jatkuvasti.

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!


Onko Bitcoinin louhinta kannattavaa?

Kasvava louhintavaikeus kertoo siitä, että louhijat saavat tienattua edelleen rahaa louhinnasta. Laitteiden hinnat ovat laskeneet niin paljon, että louhimisen aloittamisesta on tullut edullisempaa. 

Louhinnan kannattavuutta määrittelee pääosin kolme tekijää: kilpailu, energian hinta ja Bitcoinin kurssi. Sähkön hinta on ollut nousussa, joten se vaikuttaa louhijoiden liiketoiminnan juokseviin kuluihin. Samalla Bitcoinin arvo on tippunut, joten euro- tai dollarimääräisesti louhijoiden saamat palkkiot ovat kutistuneet. 

Decrypt uutisoi viime viikolla, että Bitcoin-louhijoiden reservit ovat alimmillaan 12 vuoteen. Se tarkoittaa, että louhijat ovat pakotettuja myymään vanhoja Bitcoinejaan rahoittaakseen liiketoiminnan.

Lokakuussa suurimmat kryptohakkeroinnit ikinä

Lokakuun aikana on varastettu jo reilu 718 miljoonan dollarin edestä kryptovaluuttaa, 11 eri hakkeroinnin yhteydessä. Hakkeroinnit ovat tapahtuneet erilaisissa DeFi-protokollissa. Luku on suurin koskaan, vaikka kuukautta on vielä pari viikkoa jäljellä.

Chainalysis on arvioinut, että 2022 tulee ohittamaan viime vuoden hakkerointien rahamäärällä mitattuna. 2021 tehtiin ennätysmäärä hakkerointeja. 

Vaikka kryptomarkkinat ovat laskusuhdanteessa ja epäaktiivisempia kuin vuosi sitten, hakkeroijat ovat silti onnistuneet iskemään uhrien lompakoille. Hyökkäykset vaihtelevat erilaisten kryptovaluuttaa siirtävien tahojen väliltä aina markkinamanipulaatioon ja suoraan varastamiseen.

Kryptovaluuttaa siirtävien siltojen väliltä on varastettu yksittäisillä hyökkäyksillä jopa satoja miljoonia dollareita.

Tiistaina nähtiin taas 100 miljoonan dollarin hyökkäys suosittuun Solanan lohkoketjussa olevana Mango Marketsiin, missä yksittäinen käyttäjä sai manipuloitua valuuttojen hintoja ja tehtyä itselleen voittoa vääryydellä.

J.P. Morgan ja Visa yhdistävät voimansa

Rahoituspalveluita tarjoava jättifirma J.P. Morgan on yhdistänyt voimansa VISA:n kanssa. Molemmilla yhtiöillä on omat yksityiset lohkoketjunsa. Liink J.P. Morganilla ja B2B Connect VISA:lla.

Yhteistyön tavoitteena on virtaviivaistaa rajat ylittäviä maksutapahtumia käyttämällä lohkoketjuteknologiaa. J.P. Morganin mukaan maailmantalous kärsii epäonnistuneista maksuista jopa 118 miljardin dollarin edestä vuosittain. Kaksi kolmasosaa niistä johtuvat vääristä tilitiedoista.

Confirmin ideana on käsitellä dataa ja tilitietoja 3 500 pankista, jotka kattavat yli 2 miljardia tiliä. Epäonnistuneiden maksujen korjaamisen lisäksi maksuja voidaan seurata entistä tarkemmin, mikä edistää turvallisuutta.

Mitä Confirm tekee?

Confirm vahvistaa pankkitilin tietojen oikeellisuuden. Maailmanlaajuisesti eri instituutiot kärsivät maksujen palautuksista sekä ongelmista varmistaa tilitietojen oikeellisuutta. Niistä aiheutuu pankeille ylimääräisiä kuluja, jonka lisäksi asiakaskokemus kärsii maksuviiveiden takia.

Maksutapahtumien tarkistaminen järjestelmän avulla etukäteen vähentää kustannuksia. Maksu menee tarkastuksen myötä oikeaan paikkaan ja lisäselvittelyiltä vältytään. Myös palautusten määrä, eli turha rahan siirtäminen vähenee. Confirmin myötä myös huijausten määrä vähenee, sillä tilisiirtoon osallistuvat tahot tietävät etukäteen kenelle varoja ollaan lähettämässä.

Microsoft panostaa virtuaalitodellisuuteen

Metan uusien virtuaalitodellisuuslasien avulla osa Office 365 palveluista tuodaan virtuaalimaailmaan. Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kutsuu tätä “tulevaisuuden virtuaalitoimistoksi”.

Tutut Microsoftin sovellukset kuten Word, Excel, PowerPoint, Outlook ja Sharepoint voidaan tulevaisuudessa ottaa käyttöön Metan VR-lasien kanssa.

Virtuaalitodellisuuden myötä Microsoft Teams tulee paremmaksi kokonaisuudeksi sekä antaa ihmisille mahdollisuuden kokea uusia tapoja olla yhteydessä toisiinsa. Meta kertoo haluavansa kaikkien tuntea olevansa läsnä, vaikka etätyöskentely jatkuisikin.

Facebookin nimenvaihdon seurauksena yrityksen keskittyminen siirtyi metaverseen. Meta pyrkii rakentamaan avointa ja kaikkien järjestelmien kanssa yhteensopivaa virtuaalimaailmaa.

Yhtiön metaversumihankkeet ovat kokeneet suuria tappioita viime aikoina, eikä loppua toistaiseksi näy. Siksi metaversen rakentaminen Metan haluamalla skaalalla ei ole helppoa ja aika näyttää mitä heidän käy.

Mark Zuckerbergin mukaan Meta uskoo metaversumillaan olevan miljardi käyttäjää vuoteen 2030 mennessä.

Mikä on metaversumi?

Metaversumi tarkoittaa verkossa toimivaa ympärivuorokautista ja kolmiulotteista virtuaalimaailmaa, joka yhdistää useita erilaisia ​​virtuaalisia tiloja. Metaversumia voi ajatella Internetin kehityksen seuraavana askeleena. Metaversumi antaa käyttäjille mahdollisuuden työskennellä, tavata toisiaan, pelata ja seurustella yhdessä näissä kolmiulotteisissa tiloissa.

Voit pelata metaversumissa pelejä ja siirtää pelistä hahmosi sekä tavarasi toiseen virtuaalimaailmaan. Voit omistaa virtuaalisen asunnon ja koristaa sen digitaalisilla esineillä, kuten NFT-taiteella.

Voit ostaa vaikkapa toimistotilaa virtuaalimaailmasta, johon vierailijasi voivat tulla tapaamiseen. Kaikki tapahtuu etänä, mutta tuntuu aidolta. Käyttötarkoituksia on monia, mutta pääasiassa tarkoituksena on saada ihmiset lähemmäksi toisiaan ilman fyysistä kontaktia.

Tällä hetkellä lähimmän metaverse-kokemuksen tarjoavat videopelit. Videopelit voivat sisältävää elementtejä, kuten pelin sisäisiä tapahtumia, talousjärjestelmän ja yhteisöaktiviteetteja.

Tulevaisuudessa ihmisten ei tarvitse välttämättä liikkua kotoa pois, kun lähes kaikki asiat voi hoitaa virtuaalimaailmassa. Ihmiset viettävät jo nyt suuren osan päivittäisestä ajastaan digitaalisessa maailmassa; sosiaalisessa mediassa, pelien parissa ja etäpalavereissa. Metaversumi on seuraava askel matkalla kohti mukaansatempaavampaa ja interaktiivisempaa digitaalista maailmaa.

Myrskyä veroparatiisissa – Portugali muuttamassa kryptolainsäädäntöä

Portugali on ollut pitkään unelma kryptovaluutoista kiinnostuneille sen alhaisen veroprosentin takia. Nyt Portugalin valtio on kuitenkin ehdottanut 28 % veroa kryptojen myyntivoitoille. Vero langetettaisiin sellaisille tahoille, jotka ovat pitäneet kryptoja lompakossaan tai pörssissä alle vuoden.

Portugalin tuore lainsäädäntö ottaa kuitenkin huomioon pitkäaikaiset sijoittajat. Vero tulisi maksettavaksi vain alle vuoden hallussa olleisiin kryptovaluuttoihin. Sen jälkeen myynnistä ei tulisi veroja maksettavaksi lainkaan.

Laki on vielä ehdotuksen tasolla, eli sitä ei ole vielä pantu täytäntöön. 

Web3-ohjelmoijat ovat aktiivisia karhumarkkinasta huolimatta

Älysopimuksien ja Web3-skriptikirjastojen määrän kasvu kertovat Web3-teknologian kehityksestä. Kryptomarkkinat ovat olleet pitkään hiljaiselossa, mutta silti kehitys kasvaa taustalla huimaa vauhtia.

Web3-kehittäjät ovat varsinkin Ethereum-lohkoketjussa aktiivisempia kuin koskaan, sanoo Web3-analytiikkaan erikoistunut Alchemy.

Vaikka vuonna 2022 Ethereumin arvo on laskenut 60 %, DeFi-palveluiden ylläpitämät rahamäärät 70 % ja NFT-treidausvolyymi lähes 98 %, yli kolmasosa kaikesta älysopimuskoodista on tehty vuoden 2022 aikana.

Kaksi viikkoa ennen Ethereumin Mergeä älysopimusten kehittäminen alkoi kasvamaan yli 10 prosentin vauhtia, mikä viittaa siihen, että moni kehittäjä oli odottanut tätä hetkeä jo pitkään.

Alchemy sanoo myös, että Web3-script-kirjastojen Ethers.js:n sekä Web3.js:n latausmäärät ovat nousseet vuoden takaiseen vuosineljännekseen miltei kolminkertaiseksi.

Monet sanovat, että kryptojen laskusuhdanteessa on paras rakentaa uutta teknologiaa. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Alchemyn datan mukaan vuosien 2017-2020 laskusuhdanteessa uusien älysopimusprojektien määrä laski jopa 45 % yksittäisen vuoden aikana.

Pelijätti Konami palkkaa kryptotekijöitä

Japanilainen pelijätti Konami on ilmoittanut lukuisia eri työpaikkoja NFT-, Web3- sekä metaverse -teknologioiden kehittämiseen. Yritys on lähtenyt viemään eteenpäin omaa Web3-kehittämistään ja hankkii siihen nyt osaajia.

Konami on kertonut tehneensä tutkimusta siitä, miten he voisivat tuoda uusinta teknologiaa mukaan peleihinsä sekä sisältöihinsä. Yhtiö ilmoitti myös julkaisevansa NFT-tokeneille suunnatun markkinapaikan, jossa pelaajat voivat vaihtaa keskenään pelien digitaalisia tavaroita.

Konami on kuuluisa pelijulkaisuistaan, joihin kuuluvat esimerkiksi Metal Gear Solid, Castlevania, Frogger ja Dance Dance Revolution. Alkuvuonna yhtiö julkaisi NFT-kokoelman juhlistaessaan Castlevania-pelin juhlavuotta.

Konami selvästi panostaa Web3-teknologiaan, eikä se ei ole ainut yhtiö, joka pyrkii valtaamaan markkinaosuutta innovaatioiden kautta. Monet yritykset ovat kuitenkin perääntyneet suunnitelmistaan esimerkiksi ympäristöhaittojen vuoksi. Ethereumin päivityksen myötä tähän saattaa kuitenkin tulla positiivinen käänne, koska moni Web3-kehittäjä käyttää Ethereumia työssään. 

Lisää tietämystäsi kryptovaluutoista ja tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin




Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.


Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!

Jaa artikkeli:

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
vanhin
uusin eniten äänestetty
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp