Syyskuu oli kryptomarkkinoilla odotettua positiivisempi. Bitcoin nousi 5 prosenttia ja teki parhaan syyskuunsa sitten vuoden 2012. Historiallisesti syyskuu on ollut Bitcoinille vaikea kuukausi, joten tämä oli yllätys monelle.
Tekninen kuva näyttää Bitcoinin olevan pitkällä aikavälillä nousutrendissä. Lyhyen aikavälin vauhti on kuitenkin hidastunut, ja markkinat etsivät suuntaa.
Koko kryptomarkkinoiden arvo on nyt noin 4 biljoonaa dollaria. Bitcoin on toipunut ja sen hinta on kirjoitushetkellä yli 118 000 dollaria. Ethereum on lähtenyt viime päivinä kevyeen nousuun ja sen arvo on noin 4 400 dollaria, vaikka syyskuu toi kurssiin pientä laskua.
Myös muut suuret kryptovaluutat vahvistuivat syyskuussa. Solana nousi yli 10 prosenttia ja kävi korkeimmillaan yli 225 dollarissa. Cardanon kurssi kohosi lähes 5 prosenttia, ja XRP jatkoi vahvaa vuottaan niin ikään yli 5 prosentin nousulla. Syyskuu antoikin selviä merkkejä siitä, että sijoittajien huomio on alkanut siirtyä yhä laajemmin altcoineihin.
Uusia kryptorahastoja tulossa – Solana, XRP ja Litecoin ensimmäisinä
Bloombergin analyytikko Eric Balchunas arvioi, että useiden kryptovaluuttojen pörssilistattujen rahastojen hyväksyntä on nyt käytännössä varmaa. Yhdysvaltain arvopaperimarkkinaviranomainen SEC on yksinkertaistanut hyväksyntäprosessia merkittävästi, minkä ansiosta uusia rahastoja voi tulla markkinoille aiempaa nopeammin.
Honestly the odds are really 100% now. Generic listing standards make the 19b-4s and their “clock” meaningless. That just leaves the S-1s waiting for formal green light from Corp Finance. And they just submitted amendment #4 for Solana. The baby could come any day. Be ready. https://t.co/5JtfTm82Wi
— Eric Balchunas (@EricBalchunas) September 29, 2025
Solana, XRP ja Litecoin ovat ensimmäisten joukossa, ja Balchunas ennustaa jopa yli sadan uuden kryptorahaston saapuvan markkinoille seuraavan vuoden aikana.
Tämä kehitys tuo kryptovaluutat helpommin tavallisten sijoittajien saataville ja vahvistaa niiden asemaa osana perinteisiä rahoitusmarkkinoita.
Jos omistat jo näitä kryptovaluuttoja, uudet rahastot voivat tuoda merkittävästi lisää kysyntää. Kun institutionaaliset sijoittajat ja tavalliset piensijoittajat pääsevät helpommin mukaan tuttujen rahastoalustojen kautta, se tyypillisesti kasvattaa kiinnostusta. Lisäksi rahastojen hyväksyminen vahvistaa näiden kryptovaluuttojen uskottavuutta varteenotettavina sijoituskohteina.
Lue lisää: Käynnistyykö todellinen altseason uusien ETF:ien myötä?
Kryptovaluuttojen suosio kasvaa – Suomen Pankki edelleen varovaisena
Syyskuun lopulla Yle uutisoi Suomen Pankin näkemyksestä kryptovaluuttoihin. Pankin mukaan kryptot ovat tulleet jäädäkseen, mutta pysyvät marginaalissa. Maksujärjestelmäosaston johtaja Aleksi Grym arvioi, että kryptoilla on oma asiakaskuntansa, mutta ne eivät uhkaa perinteisiä rahajärjestelmiä.
Suomalaiset näkevät asian eri tavalla. Yhä useampi meistä lisää kryptoja sijoitussalkkuunsa osana laajempaa varallisuuden kasvattamista. Tämä näkyy selvästi luvuissa: yli puoli miljoonaa suomalaista omistaa jo kryptovaluuttoja, ja määrä kasvaa jatkuvasti.
Coinmotionin toimitusjohtaja Antti-Jussi Suominen arvioi Ylelle kehityksen jatkuvan vahvana. Hänen mukaansa suomalaisten kryptosijoittajien määrä voi nousta 600 000:een vuoteen 2027 mennessä. Vuoteen 2034 mennessä luku voi olla jo 900 000.
Samaan aikaan kryptomarkkinat kasvavat globaalisti. Markkinoiden kokonaisarvo on jo 4 biljoonaa dollaria, ja Yhdysvaltain pörssilistatut kryptorahastot tuovat alalle entistä enemmän vakuutta ja institutionaalista rahaa.
Laita kryptosi tuottamaan – steikkaus on nyt saatavilla!
Nyt voit kasvattaa kryptovarallisuuttasi automaattisesti ilman monimutkaisia siirtoja ulkopuolisille alustoille.
Steikkauksessa laitat kryptosi tuottamaan lisää samaa kryptovaluuttaa. Osallistut lohkoketjun ylläpitoon ja saat siitä palkkion. Coinmotionin steikkauspalvelu on suunniteltu helpoksi ja turvalliseksi.
Tuotot alkavat kertyä heti, ja palkkiot maksetaan viikoittain. Voit lopettaa milloin tahansa ilman pitkiä odotusaikoja. Palvelu toimii yhteistyössä luotettavan kumppanimme Bitpandan kanssa, ja kryptosi pysyvät turvassa koko ajan.
Lue lisää: Steikkaus on saapunut Coinmotioniin – näin pääset alkuun
Kryptopodi tekee paluun – nyt puhutaan Bitcoin Treasury -yhtiöistä
Kryptopodin paluujaksossa pureudumme Bitcoin Treasury -yhtiöihin, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua sijoittajapiireissä.
Kyse on pörssiyhtiöistä, jotka pitävät merkittävän osan kassavaroistaan bitcoineissa. Tunnetuin esimerkki on Strategy, jonka strategia on herättänyt sekä innostusta että kritiikkiä. Mutta onko tällaisten yhtiöiden osakkeisiin sijoittaminen järkevä tapa saada bitcoin-altistusta?
Podissa käymme läpi, miksi nämä yhtiöt ovat kiinnostavia ja mitkä ovat niiden suurimmat riskit. Keskeisin varoitus koskee preemiota eli ylihintaa. Sijoittaja maksaa usein huomattavasti enemmän kuin mitä yhtiön omistamien bitcoinien todellinen arvo on. Lisäksi sijoittaja kantaa riskin sekä bitcoinin hinnasta että yhtiön omasta liiketoiminnasta.
Jaksossa kuulet, milloin Bitcoin Treasury -yhtiöt voivat olla järkeviä ja milloin kannattaa valita yksinkertaisempi reitti.
Katso jakso YouTubesta: Bitcoin Treasury -yhtiöt – Mahdollisuus vai suuri puhallus?
TIESITKÖ? 🔍
Lokakuu on historiallisesti ollut Bitcoinille vahva kuukausi. Keskimäärin Bitcoin on noussut lokakuussa 22 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin minään muuna kuukautena.
Ilmiö on herättänyt niin paljon huomiota, että kryptoyhteisö on alkanut kutsua lokakuuta leikillisesti “Uptoberiksi”. Kyse ei tietenkään ole mistään varmuudesta. Menneisyys ei takaa tulevaa, mutta trendi kertoo jotain markkinoiden käyttäytymisestä juuri lokakuussa.
Mitä kryptomarkkinoiden loppuvuosi voi tuoda tullessaan?
Useat tekijät voivat nostaa kryptovaluuttojen hintoja loppuvuonna. Yhdysvalloissa on tulossa lisää pörssinoteerattuja kryptorahastoja, muun muassa Solanalle ja XRP:lle, jotka voisivat tuoda merkittävästi lisää rahaa markkinoille. Samaan aikaan Yhdysvaltain keskuspankki on laskenut korkoja, mikä yleensä kannustaa sijoittajia etsimään tuottoa kasvuhakuisista kohteista. Myös yhä useammat yritykset lisäävät kryptovaluuttoja omiin taseisiinsa, mikä kertoo kasvavasta luottamuksesta koko alaan.
Tietysti mukana on myös riskejä, joita kannattaa pitää mielessä. Markkinat ovat jo nousseet paljon kuluneen vuoden aikana, ja monet asiantuntijat varoittavat, että saatamme olla härkämarkkinoiden loppupuolella. Myös geopoliittiset jännitteet voivat horjuttaa markkinoita yllättäen, ja sääntelyyn liittyvät muutokset eri puolilla maailmaa voivat tuoda odottamattomia käänteitä.
Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin
- Steikkaus on saapunut Coinmotioniin – näin pääset alkuun
- Käynnistyykö todellinen altseason XRP- ja DOGE-ETF:ien myötä?
- Mikä on XRP ja miksi sitä tarvitaan?
- Stellar ja PayPal yhteistyöhön
- Kokoomuksen Sammallahti ja Paasi: Suomen valtion pitää omistaa bitcoinia
- Ethereumin kurssi – mitä nousun taustalla oikeasti tapahtuu?
- Mikä on stablecoin eli vakaavaluutta?
Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.