Tekninen analyysi: MicroStrategy markkinan johtavana indikaattorina

••••••••••

Viikon 12 tekninen analyysi perehtyy bitcoinin tekniseen kolmoispohjarakenteeseen ja sen merkitykseen spot-hinnalle. Lisäksi tutkimme mm. vakaavaluuttasuhdelukua (ESR) ja digitaalisten omaisuusluokkien sijoitustuotteiden rahavirtoja. Käymme myös läpi MicroStrategy-yhtiön tasetta ja vakaavaluuttamarkkinan kilpailuasetelmaa.

Bitcoinin aktiivisten osoitteiden kolmoispohjarakenne

Kryptomarkkinan hintakehitys on jatkunut maltillisen alavireisenä viime viikosta, bitcoinin heikentyessä noin -3 prosenttia. Markkinatunnelmia painaa Yhdysvaltain kiristyvä regulaatioympäristö, joka vaikeuttaa erityisesti pörssialustojen toimintaa. Maaliskuussa New Yorkin osavaltio haastoi tunnetun KuCoin-pörssin oikeuteen ja tähtäimessä on ollut myös yhdysvaltalainen paikallistoimija Coinbase. Viimeisimpänä käänteenä hyödykefutuurikauppakomissio (CFTC) on syyttänyt kovin sanoin Binance-pörssiä ja sen johtohahmoa Changpeng Zhaoa (CZ).

Lue lisää henkilöstä Changpeng Zhao:

Kaikesta huolimatta bitcoinin tekninen asetelma näyttää edelleen positiiviselta, samalla kun analyytikkona ja optiotreidaajana tunnettu Tone Vays pitäytyy 100 prosentin bitcoin-allokaatiossaan. Johtava kryptovaluutta ohitti vuoden teknisen käännepisteensä (vaaleanpunainen), indikoiden paradigman muutosta. Spot-hinta pyrkii nyt kohti 38 957 dollarin “kohtuuhintaansa” ja 46 092 dollarin tavoitehintaa, joka perustuu helmikuussa esiteltyyn ja vuodesta 2019 johdettuun malliimme.

Lähteet: Timo Oinonen, CryptoQuant

Bitcoinin aktiivisten osoitteiden määrä näyttää toistavan vuosien 2018-2019 kolmoispohjarakenteensa. Lohkoketjudata näyttää miten aktiivisten osoitteiden määrä (30 päivän painotettu liukuva keskiarvo) generoi kolme yksittäistä hintapohjaa vuosina 2018-2019, ja nykyinen 2021-2023 -sykli on luomassa samanlaisen rakenteen. Voimme havainnoida kuinka aktiivisten osoitteiden määrä alkoi hiipua jo kesällä 2021, toimien tehokkaasti spot-hinnan johtavana indikaattorina. Siksi vuoden 2021 kevään hintakehitystä voidaan pitää fundamenttien tukemana de facto -huippuna, kun taas marraskuun 2021 huippua voidaan pitää “toissijaisena”.

Yhteenvetona voidaan todeta, että jos bitcoin seuraa edellisen suuren syklin kolminkertaista pohjarakennetta, näemme asteittaista nousua vuoden 2023 aikana. Bitcoin on nyt puolittumista edeltävässä akkumulaatiosyklissä ja katsoo kohti vuotta 2024.

Lähteet: Timo Oinonen, CryptoQuant

Material Indicatorsin lämpökartta näyttää bitcoinin lävistäneen huomattavan määrän vastustasoja tuoreen noususyklinsä aikana. Mikäli spot-hinta korjaa nyt maltillisesti alas, seuraava tärkeä tukitaso löytyy hieman alle 26 000 dollarista. Korjausliike tarjoaisi bitcoinille jälleen uutta momentumia.

Lähde: Material Indicators

Viimeiset seitsemän päivää ovat painaneet kryptomarkkinan maltilliseen laskuun, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Markkina-arvolla mitattuna johtavat kryptovaluutat bitcoin ja ethereum ovat kumpikin heikentyneet muutaman prosentin, kun taas korkeamman betan tokeneissa on enemmän heiluntaa. Selvästi positiiviseen hintakehitykseen ovat ajautuneet Litecoin ja XRP, joista edellinen kohtaa puoliintumistapahtumansa 126 päivän päästä. XRP-sijoittajat taas odottavat SEC:n kanssa käytävän oikeustaistelun lopputulosta. Sekä litecoiniin että XRP:hen voi siis soveltaa tapahtumapohjaisia (event-driven) treidaustaktiikoita.

S&P 500 -indeksi on heikentynyt noin prosentin viime viikosta ja kulta vahvistunut vaatimattomat -0,2 %.

Seitsemän päivän hintakehitys

Bitcoin (BTC): -3,3 %

Ethereum (ETH): -1,9 %

Litecoin (LTC): 7,6 %

Aave (AAVE): -10,9 %

Chainlink (LINK): -6,5 %

Uniswap (UNI): -9,8 %

Stellar (XLM): 2,4 %

XRP11,1 %

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!

S&P 500 -indeksi: -0,8 %

Kulta: 0,2 %

Pörssien vakaavaluuttasuhdeluku (ESR) indikoi bitcoinin hinnan nousevan

Bitcoinin alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen menestyksekäs, mutta samalla markkinan volatiliteetti on kasvanut. Bitcoinin spot-hinta (turkoosi) upposi toteutuneen hinnan (violetti) aallon alle vuonna 2022, mutta on vuodenvaihteen jälkeen onnistunut pysyttelemään sen yläpuolella. Viimeisimmän kimmokkeen toteutuneen hinnan pinnasta bitcoin sai 10. maaliskuuta ja spot on nyt kiivennyt kevään 2022 tasolle. Toteutuneen hinnan on nähty olevan markkinan vedenjakaja, koska se edustaa kaikkien bitcoin-ostojen keskihintaa. Samalla toteutuneen hinnan ylittänyt spot osoittaa bitcoin-sijoittajien olevan sijoituksissaan voitolla.

Lähteet: Timo Oinonen, CryptoQuant

Lisäksi bitcoinin vakaavaluuttasuhdeluku (punainen, ESR) toimii tällä hetkellä markkinan johtavana indikaattorina. ESR ja bitcoinin spot-hinta saavuttivat konvergenssin vuosien 2021 ja 2022 välillä, kunnes viime kevään myyntipaine heikensi bitcoinia huomattavasti. Vakaavaluuttasuhdeluku käänsi suuntansa jyrkästi ylös loppuvuonna 2022 ja on jälleen korkeimmalla tasollaan yli 12 kuukauteen. Nykyisessä markkina-asetelmassa ESR toimii johtavana indikaattorina bitcoinille, ja korrelaation kautta myös muille kryptovaluutoille, vetäen niitä ylös magneettiefektillä. Bitcoinin spot-hinnan voi tulevaisuudessa ennustaa lähestyvän jälleen vakaavaluuttasuhdelukua, kun johtava kryptovaluutta siirtyy lähemmäs vuoden 2024 puoliintumistapahtumaansa.

Pankkikriisi nostaa digitaalisten omaisuuserien suosiota

CoinSharesin datan mukaan digitaalisten omaisuusluokkien sijoitustuotteet saivat viikossa 160 miljoonan dollarin sisäänvirtauksen, joka edustaa suurinta markkinaliikettä sitten heinäkuun 2022. Valtava sisäänvirtaus indikoi samalla markkinan murrostilaa kuuden negatiivisen viikon ja 408 miljoonan dollarin ulosvirtausten jälkeen. Virtausten voi tulkita johtuvan paosta perinteiseltä pankkisektorilta kohti vaihtoehtoisia turvasatamia.

Sisäänvirtaukset kohdistuivat lähinnä johtavaan kryptovaluuttaan bitcoiniin, jonka osuus virtauksista oli 128 miljoonaa dollaria. Myös bitcoin-sidonnaiset lyhyet positiot olivat sijoittajien suosiossa, niihin virratessa $31 miljoonaa. Ethereumiin kohdistuvat rahavirrat ovat pysyneet vaatimattomina, kun DeFi-alustaan liittyvistä sijoitustuotteista virtasi viikkotasolla ulos 5,2 miljoonaa dollaria.

Lähde: CoinShares

Sijoittajien pitkään spekuloima keskuspankki Fedin “pivot-liike” näyttää vihdoin olevan realisoitumassa. Bianco Research -tutkimusyhtiön mukaan maaliskuun aikana Fedin tase on kasvanut 8,34 biljoonasta dollarista 8,73 biljoonaan. Taseen nousu mitätöi samalla kaksi kolmasosaa vuosina 2022 ja 2023 tehdyistä tiukennustoimenpiteistä. Pankkikriisi on siis pakottanut keskuspankin siirtymään määrällisestä tiukennuksesta (QT) kohti määrällistä elvytystä (QE).

Monet analyytikot, kuten Luke Gromen ja Raoul Pal, ovat ennustaneet korkopolitiikan kääntyvän vuonna 2023, koska talouden rakenteet eivät kestäne liian radikaalia korkotasoa. Määrällisen tiukennuksen vaihtuminen elvytykseen muuttaa monien markkinoiden dynamiikkaa ratkaisevasti ja ensimmäisten hyötyjien joukossa ovat yleensä korkean betan omaisuusluokat. Sijoittajat yrittävät nyt hinnoitella QE-kauden vaikutusta bitcoiniin, sen noustessa alkuvuonna huomattavat 65 prosenttia.

Kaikesta huolimatta läntiset keskuspankit ovat edelleen “puun ja kuoren välissä”. Euroalueen inflaatio laukatessa poikkeuksellisella tasolla, koronnostojen tarve lienee kriittinen. Samalla korkeat korot ja tiukennus vahingoittavat selvästi sekä tavallista palkansaajaa että koko pankkisektoria. Nyt tehtävät uudet elvytystoimenpiteet saattavat jälleen toimia katalyyttina inflaation nousulle.

Lähde: Bianco Research

Michael Saylor jälleen akkumulaatiomoodissa

Michael Saylor ilmoitti tällä viikolla MicroStrategy-yhtiön (MSTR) hankkineen 6455 uutta bitcoin-natiiviyksikköä, jotka nostavat sen taseen yhteensä 138 955 bitcoiniin. MicroStrategyn bitcoin-omistukset ovat nyt arvoltaan noin 4,14 miljardia dollaria ja ne on hankittu 29 238 dollarin keskiarvohinnalla. MicroStrategy-yhtiön (MSTR) osakekurssi korreloi vahvasti bitcoinin hinnan kanssa vuoden 2020 toisella puoliskolla (H2), mutta korrelaatio heikkeni vuonna 2021. Kun bitcoinin spot-hinta nousi toiseen huippuunsa vuoden 2021 tuplahuippurakenteessa, MSTR ei enää seurannut samassa korrelaatiossa. Nyt vuoden 2023 keväällä MSTR ja BTC korreloivat jälleen yhtiön osakkeen noustessa 71 prosenttia, samalla kun bitcoin on yltänyt 65 prosentin nousuun.

Michael Saylor ja hänen vuonna 1989 perustamansa MicroStrategy ovat profiloituneet institutionaalisen bitcoin-sijoituksen edelläkävijöinä. Yhtiön käännekohta tapahtui heinäkuussa 2020, kun Saylor ilmoitti korvaavansa yhtiön dollarivarat bitcoineilla ja vaihtoehtoisilla omaisuuserillä. Saylor on tunnettu myös bitcoin-teeseistään, jotka sisältävät defensiivisiä, opportunistisia ja strategisia argumentteja.

Coinmotion Researchin rakentama oheinen kaavio antaa kokonaiskuvan MicroStrategyn bitcoin-hankinnoista. Kuten kaavio osoittaa, yhtiö akkumuloi hyvin aktiivisesti vuosina 2020 ja 2021, mutta viime vuoden ostot jäivät vaatimattomiksi. MicroStrategyä on pidetty institutionaalisen ruokahalun indikaattorina ja alkuvuoden ostot voi nähdä merkkinä markkinan laajemmasta elpymisestä. MicroStrategyn kaltaiset toimijat ovat ensimmäisinä lisäämässä bitcoin-altistustaan markkinan käännekohdan jälkeen ja yhtiön MSTR-osakkeen voi samalla nähdä markkinan johtavana indikaattorina.

Lähde: Coinmotion Research

Vakaavaluutta Binance USD:n markkinaosuus jyrkässä laskussa

Yhdysvallat on jälleen kohdistamassa eskaloituvaa regulaatiopainetta erityisesti arvopaperi- ja pörssikomissio SEC:n välityksellä. Kasvava regulaatiopaine ei kohdistu ainoastaan pörssitoimijoihin, vaan nyt tähtäimessä ovat myös sosiaalisen median vaikuttajat (eli influensserit). Tällä viikolla Yhdysvaltain hyödykefutuurikauppakomisso CFTC haastoi johtavan Binance-pörssin ja sen toimitusjohtajan Changpeng Zhaon (CZ) oikeuteen. Binancea syytetään mm. yhdysvaltalaisten asiakkaiden kaupankäynnin mahdollistamisesta, vaikka pörssin toiminta pitäisi olla geoaidattua.

Aiemmin SEC:n oikeuteen haastama Paxos ja CFTC:n syytteet ovat osuneet erityisesti Binancen BUSD-vakaavaluuttaan (Binance USD), jonka pörssireservit ovat puolittuneet vuoden 2023 ensimmäisen kvartaalin aikana. Vielä helmikuussa pörssien BUSD-reservit olivat yli 14 miljardia yksikköä, kun maaliskuun loppua kohti määrä on pudonnut seitsemän miljardin pintaan.

Lähde: CryptoQuant

Laajemmassa kuvassa CryptoQuantin data osoittaa miten erityisesti vakaavaluutta Tether (USDT) on lisännyt markkinaosuuttaan. Bitfinex-taustaisen vakaavaluutan markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 34,8 miljardia dollaria ja Tetherin kasvaessa sen pääkilpailija USD Coinin (USDC) markkina-arvo on pudonnut käänteisessä korrelaatiossa. Fintech-yhtiö Circlen USDC:n nykyinen markkina-arvo on $3,8 miljardia Tetherin alapuolella, 31 miljardissa dollarissa. Näihin kahteen dominoivaan vakaavaluuttaan verrattuna Binance USD:n 1,9 miljardin dollarin nykyinen markkina-arvo on lähes mitätön.

Lähteet: Axel Adler Jr, CryptoQuant

Mitä seuraamme juuri nyt?

Tekoäly ChatGPT:lle annettiin tehtäväksi jatkaa bitcoinin hintakehitykseen perustuvaa numerosarjaa. Sekvenssin perusteella ChatGPT arvioi bitcoinin hinnan olevan 142 514 dollaria tammikuussa 2024.

Alfonso Peccatiello ja Andreas Steno Larsen keskustelevat pankkikriisin mahdollisista lisätartunnoista. Lisäksi he arvioivat keskupankkien likviditeettitoimenpiteitä ja niiden seurauksia laajempaan markkinaan.

Banks: The Big Picture

Glassnoden kattavaan lohkoketjuanalyysin perustuva viikkoraportti.

The Week On-chain: The Price of Bitcoin Time - Week 13, 2023 (Bitcoin Onchain Analysis)

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents