DeFi-trendit

Vuoden 2023 suurimmat DeFi-trendit

••••••••••

Vuosi 2022 ei ollut suotuisa kryptomarkkinoille eikä DeFille. Markkinoiden valuaatiosta katosi yli 50 % vuoden 2021 härkämarkkinan jälkeen. Kryptot eivät olleet ainoita – myös osakepörssit laskivat yli 15 % ja joukkovelkakirjamarkkinat jopa 20 %.

Vaikka useat sijoittajat tutkivat alkuvuodesta 2022 kryptosijoittamista Bitcoinin ja Ethereumin saavutettua kaikkien aikojen hintahuippunsa, kurssit painuivat jatkuvasti.

Kun korot alkoivat nousta, sijoittajat myivät riskialttiimpia ja volatiileja omaisuuseriään, jolloin kryptomarkkinoiden arvo laski yli biljoonalla dollarilla.

Tilannetta pahensivat ensin Lunan ja UST:n sekä myöhemmin kryptopörssi FTX:n romahdukset. FTX (monen muun keskityn palvelun lisäksi) oli käyttänyt asiakkaidensa varoja omiin tarkoituksiinsa. Kun tämä selvisi, asiakkaat alkoivat nopeasti vetää varoja pois palvelusta ja FTX joutui maksukyvyttömäksi.

Heikosta markkinatilanteesta huolimatta teknologiakehityksessä on tapahtunut valtavia edistysaskeleita. Ethereum suoritti vihdoin odotetun The Mergen ja siirtyi proof-of-work-lohkoketjusta proof-of-stakeen. Muutoksen sanotaan vähentäneen Ethereumin energiankulutusta yli 99 prosentilla.

Konkurssit, petokset ja vastuuton lainananto ja kaupankäynti ovat saaneet monet vaatimaan kryptomarkkinoille regulointia. Vieläkään ei ole olemassa selkeää sääntelykehystä, mutta sellaisen rakentamiseen on paineita. 

Avainkohdat:

  • DeFille tarjotaan merkittävää roolia kryptomarkkinoilla rankan vuoden jälkeen, jolloin useat keskitetyt pörssit uhkapelasivat käyttäjiensä varoilla. Heijastevaikutukset johtavat uusiin DeFi-trendeihin.
  • Vuonna 2023 uusia DeFi-trendejä ovat mm. reaalimaailman omaisuuden tuominen lohkoketjuun, DEXien kasvu, keskuspankkien digivaluutat ja kiristyvä regulointi
  • Karhumarkkina on usein paras hetki tarkkailla mikä toimii ja mikä ei. Kehno markkinatilanne huuhtoo heikot projektit pois markkinoilta, jolloin laadukkaille toimijoille jää enemmän tilaa. Sijoittajille karhumarkkina tarjoaa laatuprojekteja edulliseen hintaan.

Ennen kuin lähdemme tutkimaan joitain vuoden 2023 tulevia DeFi-trendejä, käydään ensin läpi mikä DeFi on.

Mikä on DeFi?

Hajautettu rahoitus (DeFi) on suhteellisen uusi finanssiteknologian innovaatio. Se käyttää lohkoketjua rahoitustapahtumien suorittamiseen, ja hajautetun luonteensa vuoksi se ei vaadi keskitettyä tahoa, kuten pankkeja tai rahoituslaitoksia. Kaikki tapahtumat kirjataan julkiseen ja muuttumattomaan kirjanpitoon, jolloin pankkien kaltaisille tahoille ei tarvitse maksaa palvelumaksua jokaisesta tapahtumasta.

Tarvitset DeFiin vain puhelimen ja nettiyhteyden. Voit antaa ja ottaa lainaa, säilyttää tai käydä kauppaa kryptovaluutoilla ilman KYC:tä, mikä parantaa käyttökokemusta ja läpinäkyvyyttä, jotka ovat joitain DeFin tunnettuja etuja.

DeFi-protokollien kasvu on myös mahdollistanut useiden uusien kryptoyritysten synnyn. Kysyntä on kasvanut merkittävästi, ja Grandview Research ennustaa DeFi-markkinan kasvavan 11,78 miljardista dollarista vuonna 2021 231,19 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa lähes 20-kertaista kasvua.

Tutustuaan nyt alustuksen jälkeen vuoden 2023 suurimpiin DeFi-trendeihin, innovaatioihin ja tulevaisuuden näkymiin.

Suurimmat DeFi-trendit vuonna 2023

Kryptoteollisuus kasvaa nopesti lohkoketjupohjaisten innovaatioiden, kuten NFT:iden, GameFi:n, metaversen sekä tietysti hajautetun rahoituksen, eli DeFin ansiosta.

Vuosi 2022 oli raju, mutta jännittävä. DeFi on muutamassa vuodessa kehittynyt huimasti ja 2023 tulee olemaan vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin edellisvuosi. Tässä on 7 tulevaa trendiä, joita kannattaa seurata.

Hajautettujen pörssien kasvu

Hajautetut pörssit, eli DEXit, menestyivät valtavan hyvin vuonna 2021. Niiden kautta käytiin kauppaa yli biljoonan dollarin edestä. DEXien kasvaessa haasteena on pitää palvelut ajallisesti ja kustannuksellisesti tehokkaina. 

Viime vuosien kasvu on pääosin automaattisten markkinatakaajien eli AMM:ien ansiota. Vuonna 2020 93 % kaikista DEX:istä käytti AMM:ia parantaakseen markkinoiden likviditeettiä. 

Toinen suuri syy DEXien suosion kasvuun on sijoittajien kasvanut epäluottamus keskitettyjä pörssejä, eli CEXejä kohtaan.

Keskitetty pörssi säilyttää asiakkaiden varoja ja hallinnoi niitä käyttäjien puolesta. Hajautetussa pörssissä käyttäjä hallinnoi itse omia varojaan.

Miksi sijoittajat ovat menettäneet luottamustaan? Syytä ei tarvitse hakea kaukaa. Vuonna 2022 useat keskitetyt pörssit, mukaan lukien Sam Bankman Friedin FTX, suljettiin. Usein taustalla oli huolimaton asiakasvarojen käsittely ja suoranainen uhkapelaaminen.

Monet käyttäjät huolestuivat avoimuuden ja hallinnan puutteesta keskitetyissä palveluissa. Varojensa puolesta pelänneet sijoittajat vetivät valtavia määriä pääomaa pois suurista pörsseistä ja siirtyivät käyttämään DEXejä.

Epäluottamus keskitettyjä pörssejä kohtaan johti DEXien suosion nousuun. Niillä on valtava kasvupotentiaali, koska ne ovat luonnollinen vaihtoehto keskitetystä pörssistä poistuville käyttäjille. 

Tiettyjen keskitettyjen palveluiden ongelmat ovat todistaneet, että markkinoilla on todellinen tarve hajautetuille pörsseille. Suosio tuskin tulee laantumaan, sillä DEXit lanseeraavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia ja pyrkivät parantamaan käyttäjäkokemusta.

Esimerkiksi maailman johtavan hajautetun pörssin, Uniswapin v3-version lisenssi päättyy huhtikuussa 2023 ja Uniswap v4:ltä odotetaan entistä hienompia ominaisuuksia. Uniswap on yksi DeFin suurimmista ajureista.

Maailman suurimmat DEXit markkina-arvolla mitattuna, helmikuu 2023. Lähde: CoinGecko

Lue lisää aiheesta Uniswap:

Hajautetut johdannaiset ja optiot

DEXien suosion myötä kiinnostus lohkoketjujohdannaisia kohtaan lisääntyy. Johdannaiset ovat arvoltaan ja volyymiltaan yksi maailman suurimmista markkinoista. CoinGeckon mukaan keskitettyjen pörssien johdannaisvolyymi on vuorokaudessa tällä hetkellä yli 150 miljardia dollaria.

Vivutusmahdollisuus tekee johdannaisista niin suosittuja. Joitakin esimerkkejä johdannaisista ovat ikuiset sopimukset ja optiosopimukset, jotka antavat käyttäjille jopa 50-kertaisen vivun.

Käyttäjät ovat nyt varovaisempia CEX:ien suhteen, joten osa heistä saattaa siirtyä on-chain-johdannaiskauppaan, eli hajautettuihin pörsseihin. Tämä trendi voi jatkua pitkään, kun DEXit toimittavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia parantaakseen käyttäjäkokemusta.

Vuonna 2023 optiot voivat kasvattaa entisestään suosiotaan uuden narratiivin, OpFi:n myötä. “OpFi” tarkoittaa optioilla toimivaa DeFiä.

Reaalimaailman omaisuuden tuominen lohkoketjuun

Reaalimaailman omaisuuden siirtäminen lohkoketjuun auttaa vapauttamaan merkittävän määrän likviditeettiä ja hyötyä, jota olisi äärimmäisen vaikea tehdä oikeassa maailmassa.

Vaikka lohkoketjuilla on potentiaalia tehdä asioista avoimempia ja likvidempiä, fyysisen omaisuuden tokenointi ei ole vielä täysin onnistunut. Yksi syy voi olla se, että suurimmalle osalle reaalimaailman omaisuudesta on olemassa vanhat markkinat, jotka ovat monimutkaisia, mutta ovat “riittävän hyviä” ja ovat olleet olemassa jo pitkään.

Hiilikompensaatiot ovat suhteellisen uusi omaisuuserä, ja ne voivat olla poikkeus tästä säännöstä. Hiilelle ei ole olemassa niin lujasti vakiintunutta järjestelmää, jota ei voisi muuttaa. Ensimmäinen todellinen menestystarina reaalimaailman omaisuuden tokenisoinnista voi hyvinkin olla web3-infrastruktuurin rakentaminen hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi lohkoketjussa.

Lisäksi merkittävät toimijat DeFi-lainamarkkinoilla, kuten MakerDAO, saavat sijoittaa US Treasury -lainoihin ja yritysten joukkovelkakirjalainoihin. DeFi-palvelut tekevät yhteistyötä perinteisten pankkien kanssa tarjotakseen lainoja, jotka on vakuutettu reaalimaailman omaisuudella.

MakerDAO:lla on yli 500 miljoonaa dollaria Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjalainoja, jotka muodostavat 57 prosenttia heidän tuloistaan.

Toinen esimerkki on Goldfinch, globaali hajautettu luottoprotokolla, joka auttaa käyttäjiä lainaamaan USDC:tä oikeille yrityksille. Goldfinchin liikevaihto on kasvanut karhumarkkinankin aikana ja se on antanut 100 miljoonan dollarin edestä lainoja, jotka tuottavat todellista korkoa kryptotoimintojen ulkopuolelta. 

Goldfinchin takaisinmaksut ja tuotto. Lähde: Dune Analytics

Koska monet alan toimijat näkevät reaalimaailman omaisuuden erinomaisena mahdollisuutena yhdistää perinteiset instituutiot DeFiin, tokenisointi tulee todennäköisesti yleistymään vuonna 2023.

CBDC-valuuttojen yleistyminen

Lohkoketjuun siirrettyä reaalimaailman omaisuutta ei voi mainita puhumatta keskuspankkien digivaluutoista, eli CBDC:istä.

CBDC on keskuspankin liikkeeseen laskema digitaalinen valuutta. Digitaalista keskuspankkirahaa sääntelee maan rahaviranomainen tai keskuspankki. Kotitaloudet ja yritykset voivat käyttää sitä arvon säilyttämiseen ja maksujen suorittamiseen.

Atlantic Councilin mukaan yli sata valtiota tutkii aktiivisesti CBDC:itä tutkimus- ja kehitysvaiheessa.

Globaali CBDC-seuranta. Lähde: Atlantic Council

Nigeria ja 10 saarivaltiota Karibialla, mm. Bahama ja Jamaica ovat jo julkaisseet oman CBDC-valuuttansa. Pilotteja on käynnissä mm. Venäjällä, Ruotsissa ja useassa Aasian maassa.

EU-alueella kehitetään digitaalista euroa, jonka on Suomen Keskuspankin mukaan tarkoitus toimia digitaalisena käteisrahana. Digitaalinen euro ei korvaa seteleitä ja kolikoita, vaan täydentäisi niitä. Kansalaisen näkökulmasta digitaalinen euro on samankaltainen kuin nykyiset maksutavat.

Kryptovaluutat useaan otteeseen kieltänyt Kiina on kehittänyt vuodesta 2019 digitaalista yuania, joka tunnetaan myös nimellä e-CNY. Kiina pilotoi digitaalista valuuttaa neljässä kaupungissa vuonna 2020, jolloin liikepankit pystyivät suorittamaan sisäisiä testejä, kuten muunnoksia käteisen ja digivaluutan välillä. Pilottiohjelma on laajentunut ja vuonna 2022 oli avattu jo yli 260 miljoonaa digitaalista yuan-lompakkoa.

CBDC:t ja digitalisoidut fiat-valuutat ovat hyvin samankaltaisia kuluttajan näkökulmasta. Ne ovat molemmat nopeita, ilmaisia käyttää, ja ne ovat hallitustensa tukemia.

CBDC:n edut ovat, että niitä voi käyttää ilman pankkitiliäkin, kunhan on puhelin ja internet-yhteys. Ne mahdollistavat myös välittömät kansainväliset tapahtumat lohkoketjujen ansiosta.

CBDC-valuuttoihin liittyy myös suuria riskejä. 

CBDC:t antavat hallituksille mahdollisuuden hallita väestönsä taloutta. Harva ottaa tätä uutista hyvin vastaan, elleivät hyödyt ole huomattavasti suurempia kuin seuraukset. Monessa maassa hallitus voi “pakottaa” kansalaiset ottamaan CBDC:t käyttöön veloittamalla korkeita nostomaksuja automaateilla.

CBDC-teknologia tulee kehittymään vuonna 2023. Tulemme myös tietämään niistä enemmän eri ihmisryhmien ottaessa digivaluutat käyttöön eri puolilla maailmaa.

Kryptomarkkinoilla CBDC:t tuskin tulevat lähiaikoina ohittamaan suosittuja vakaavaluuttoja, joita käytetään jo laajasti DeFissä ja jotka ovat erittäin likvidejä.

Cosmoksen jatkuva kasvu

Cosmos on yksi nopeiten kasvavista ekosystemeeistä kryptomarkkinoilla. Se koostuu kokonaan proof-of-stake-verkoista ja niiden hallintotokeneista, joita steikataan verkon turvallisuuden varmistamiseksi.

Cosmokseen saapui usea liquid staking -tarjoaja vuonna 2022. Liquid staking eli likvidi steikkaaminen auttaa vapauttamaan pääomaa protokollaan lukitusta omaisuudesta ja sitä kautta aktivoida koko DeFiä enemmän. 

Cosmoksen applikaatiokohtaiset ketjut (eng. app chains) ovat erittäin skaalautuvia ja ovat siksi houkutelleet ekosysteemiin uusia dAppeja. 

Cosmoksessa ja sen palveluissa on karhumarkkinankin aikana ollut terve määrä aktiivisia käyttäjiä. Cosmoksen suurimmassa DEXissä, Osmosiksessa, on esimerkiksi yli 100 000 kuukausittaista käyttäjää.

Cosmos-ekosysteemin zonet. Lähde: Map of Zones.

Cosmoksella on digitaalinen työkalupakki ohjelmistokehittäjille, Cosmos SDK. Se tekee sovellusketjuista niin houkuttelevia, koska se mahdollistaa muokattavan teknologian luomisen, jota DeFi-protokollat voivat räätälöidä vaatimuksiinsa.

Cosmos Hubiin on vuonna 2023 tulossa merkittäviä muutoksia. Yksi suurimmista on Interchain Security (ICS), joka tunnetaan myös termillä Replicated Security. Se on jaetun suojauksen muoto, jossa uudet ketjut hyödyntävät olemassa olevia ATOM-validaattoreita turvatakseen ketjun sen sijaan, että joutuisivat hankkimaan omat validaattorinsa. 

Vastineeksi ATOM-validaattorit saavat myös steikkauspalkkioita uudesta ketjusta, mikä lisää arvonkertymää steikkaajille. Samalla uudet sovellukset voivat keskittyä tarjoamaan erityistä suoritusympäristöä ja parempia käyttökokemuksia. 

Vuonna 2023 ovat tulossa myös Interchain Accountit (IA), jotka helpottavat Cosmos dAppien välistä kommunikaatiota ja luovat tasapainoisemman dAppien ekosysteemin. IA:n odotetaan auttavan useampia sovellusketjuja käynnistämään ja toimimaan paremmin yhdessä, mikä voi antaa Cosmosille mahdollisuuden kasvaa vieläkin merkittävämmin. Kaiken kaikkiaan 2023 tulee olemaan jännittävä vuosi Cosmos-ekosysteemille.

L2-protokollat jatkavat kasvua

Sovellusketjut ovat hyvä aasinsilta L2-rollupeihin. L2-rollupit saapuivat markkinoille korkeiden kaasumaksujen ja hitaiden tapahtumien takia. Ruuhka-aikana Ethereum-tapahtumien kaasumaksut voivat olla yli 200 dollaria ja niiden vahvistamiseen menee minuutteja.

Rollupit ovat kerroksia lohkoketjun päällä. Ne suorittavat tapahtumat ja järjestävät ne, kun taas Ethereum (L1) tarjoaa konsensuksen ja tietojen saatavuuden.

Optimismin OP-tokenin lanseeraus toi nosteen TVL-lukuihin ja DeFi-aktiviteettiin L2-ekosysteemissä. Tällä hetkellä TVL-tilastojen kärjessä on Arbitrum, jolta odotetaan kuumeisesti airdroppia.

Vaikka Ethereumin kaasumaksut ovat laskeneet nykyään, ne maksavat tyypillisesti edelleen muutaman dollarin useimpien DeFi-toimintojen kohdalla. Se on edelleen valtavasti verrattuna sentteihin, joita L2:n käyttäminen tällä hetkellä maksaa.

On myös mahdollista, että L2:t jatkavat kasvuaan kaupankäynnin myötä, ja Ethereum L1:n TVL ja muu pääoma siirtyy edelleen L2:iin. Se loisi kestävää kasvua L2-ekosysteemeihin vuonna 2023.

Regulaatio kiristyy

DeFi-markkinoilta on viety noin 2,4 miljardia dollaria hakkereiden ja hyväksikäytön vuoksi. Hajautettuihin pörssiin liittyy kiistattomia riskejä, jotka vaihtelevat petoksista hakkerointiyrityksiin. Vaikka riskit ovat selviä, kryptoyhteisö ei vieläkään osaa päättää, olisiko regulointi hyvä vai huono asia.

Vastustajilla on toki hyvät argumentit; regulointi tarkoittaisi kolmannen osapuolen väliintuloa, mikä on juuri sitä, mitä vastaan koko hajateuttu rahoitus taistelee. Sääntöjä valvova keskitetty taho voisi vaarantaa markkinoiden hajautetun luonteen.

Toisaalta regulointi näyttää olevan aivan väistämätöntä, jos toimiala haluaa kasvaa ja tulla valtavirtaan. Asiakkaiden täytyy voida luottaa palveluiden taustalla olevaan infrastruktuuriin ja puitteisiin. Se alkaa sääntelystä. Lukuisat suuret instituutiot odottavat kentän laidalla, koska reguloinnin puute estää niitä liittymästä. Regulointi voisi tuoda runsaasti uutta pääomaa ekosysteemiin.

Euroopan komissio julkaisi European Markets in Crypto Assets -asetuksen (MiCA) vuonna 2021. Se otetaan käyttöön tänä vuonna. Myös maailman talousfoorumi WEF on kehittänyt työkalupakin poliittisille päättäjille ja hallituksille, jota voi käyttää sääntelytarkoituksiin.

Myös DeFissä on hyvä varautua kiristyvään regulointiin. On parempi ottaa siitä hyödyt irti kuin jäädä taistelemaan väistämätöntä muutosta vastaan.

Yhteenveto

DeFi on yksi tämän päivän jännittävimmistä edistysaskeleista finanssiteknologiassa. Sillä on potentiaali olla vaihtoehtoinen finanssikeskus erinomaisen turvallisuuden, läpinäkyvyyden, datan oikeellisuuden ja saavutettavuuden ansiosta.

Muutamaa viime vuotta voi ajatella DeFi-markkinoiden ensimmäisen syklinä. Aivan kuten Internetin kasvu kesti jonkin aikaa (ja jotkut pitivät sitä ohimenevänä villityksenä vielä pitkälle 2000-luvulle asti), DeFi tulee käymään läpi useita innovaatioita ja epäonnistumisia ennen kuin siitä tulee visioiden mukainen vallankumouksellinen teknologia.

Tämä karhumarkkina on erinomainen tilaisuus vähentää kierroksia hypemoottorissa ja seurata, mitkä trendit ovat täällä jäädäkseen. Kärsivällinen tutkiminen karhumarkkinan aikana voi tarjota tuottoisia näkemyksiä trendeistä pitkäaikaisille DeFi-sijoittajille, jotka ovat tosissaan tulevaisuuden suhteen ja uskovat sen kehittyvän vielä vuosia. 

Kryptovaluutat leviävät maailmanlaajuisesti. Vuonna 2022 noin 4,2 % maailman ihmisistä omisti kryptovaluuttoja. Olemme vielä kaukana kryptojen ja DeFin todellisesta massa-adoptiosta, mutta käyttäjämäärä kasvaa jatkuvasti. 

DeFin täytyy tulla vielä huomattavasti käyttäjäystävällisemmäksi ja reguloidummaksi ennen kuin instituutiot ja tavalliset käyttäjät voivat turvallisesti astua sen maailmaan. Muutamassa vuodessa on kuitenkin jo tultu pitkälle ja tämä vuosi tuo varmasti runsaasti kehitystä mukanaan.

DeFi – usein kysytyt kysymykset

Mikä on DeFi?


Hajautettu rahoitus, eli DeFi, edustaa tulevaisuuden finanssijärjestelmää. Se on rakennettu hajautettujen ja avoimen lähdekoodin lohkoketjujen päälle. DeFiä eivät hallitse keskusviranomaiset, rahoituslaitokset tai valtiot, vaan se toimii automaattisesti älysopimusten avulla.

Kannattaako DeFiin sijoittaa?

DeFi on jo pitkään ollut yksi kryptomarkkinoiden kasvavista trendeistä, eikä kasvu näytä loppuvan. DeFin tulevaisuus näyttää valoisalta, joskin osittaisena uhkakuvana ovat liian tiukka regulointi ja hakkeroinnit. Tutustu DeFiin tarkemmin Coinmotionin blogissa.

Onko DeFi turvallinen?


Hakkerit ovat vieneet DeFistä lähes 2,5 miljardia dollaria, joten tekemistä turvallisuudessa riittää vielä parannettavaa. DeFiä käyttävät kuitenkin miljoonat ihmiset kuukausittain ja sen kautta liikkuu miljardien dollarien edestä digitaalista omaisuutta. Se on turvallinen, jos sen kanssa on huolellinen.

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Sisällysluettelo

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Table of Contents