Web3 & Slush

Web3 vahvasti edustettuna Slushissa & El Salvador jatkaa BTC-ostoja

••••••••••

Kulunut viikko oli Suomen kryptoyhteisölle merkityksellinen. Web3 oli vankasti esillä Slushissa ja lisäksi kuulimme mielenkiintoisia uutisia Marimekon virtuaalihankkeista

Kansainvälinen yhteisö jatkoi keskustelua FTX-romahduksen jälkipyykistä, El Salvadorin Bitcoin-ostojen jatkumisesta sekä kylmästä kryptotalvesta.

Näistä kryptomaailma puhuu juuri nyt.

Slush keräsi Web3-maailman yhteen

Maailman suurin startup-tapahtuma Slush järjestettiin viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. Slushin teema vaihtuu vuosittain ja tänä vuonna oli Web3-teknologian vuoro. Slushin liput olivat teeman mukaisesti NFT-muodossa.

Helsingissä järjestettiin ennen torstaina alkanutta päätapahtumaa useita Web3-sivutapahtumia pitkin viikkoa. Keskustan Epicenterissä puhuttiin reguloinnista, Equilibriumin OGs & Frens -tapahtuma keräsi sekä suomalaisen että kansainvälisen yhteisön verkostoitumaan ja Aaven Stani Kulechov puolestaan otti Pörssitalon haltuun sadan alan ihmisen edessä.

Sivutapahtumissa käsiteteltiin lohkoketjuteknologiaa, hajautettua rahoitusta ja NFT-teknologiaa, sekä muita Web3:een liittyviä asioita. Ne herättivät myös Suomen median huomion ja mm. HS Visio uutisoi aiheesta.

Web3 oli myös isosti esillä itse päätapahtumassa. Kaksipäiväisen show’n aikana lavoille astui useita alan startupeja ja keskeisiä hahmoja puhumaan teknologiasta, reguloinnista, yhteisöstä ja tietenkin alan tulevaisuudesta. 

Vaikka tapahtuma ajoittui keskelle karhumarkkinaa eikä sen vaikutusta voinut olla kuulematta puhujista, yrittäjien ja puhujien usko alaan pysyi horjumattomana. 

Torstaina tapahtuman suurimmalle lavalle, Founders Stagelle, astuivat virolaisen Ready Player Me:n toimitusjohtaja Timmu Tõke sekä The Sandboxin perustaja Sebastien Borget.

Paneeli oli yksi tapahtuman suosituimmista eikä istumapaikkoja riittänyt kaikille halukkaille. 

Kaksikko kertoi yritystensä historiasta ja siitä, miten olivat alun perin saaneet yritysidean. Miehet tiedostivat, että rahoituksen kerääminen on tällä hetkellä hieman hankalampaa kuin aiemmin, mutta totesivat yhteen ääneen puheen lopuksi, että rakentaminen jatkuu.

Slush on käsitellyt kryptovaluuttoja aiemminkin esimerkiksi verkkosivujen artikkeleissaan, mutta tämä on ensimmäinen vuosi, kun kryptovaluutat ovat osa itse tapahtuman ohjelmaa.

Vuonna 2019 CoinSharesin strategiajohtaja Meltem Deminors esiintyi Slushissa. Hän kertoi puheissaan jo silloin, että kryptovaluutat ovat tulevaisuutta, mutta ei ennen kuin ne saavat ihmisten luottamuksen. 

Slushin pääteemaksi pääsy on yksi askel lisää kohti luottamusta ja yhä kasvavaa massa-adoptiota. Karhumarkkinasta tullaan pääsemään yli ennemmin tai myöhemmin.

Lue lisää: Voidaanko puhua hetki Web3:sta?

El Salvador ostaa yhden Bitcoinin päivässä

El Salvadorin presidentti on tiedottanut, että maa jatkaa jälleen Bitcoinin ostamista. Viimeisimmässä twiitissään presidentti Nayib Bukele on kertonut El Salvadorin ostavan yhden Bitcoinin joka päivä. Bitcoinien ostojen kestoa ei ole kerrottu julkisuuteen.

El Salvadorin Bitcoin-lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2021 syyskuussa. Bitcoinista tuli laillinen valuutta El Salvadorissa ja tällä hetkellä valtio on hankkinut itselleen n. 375 miljoonan dollarin edestä Bitcoinia. Tällä hetkellä El Salvadorin Bitcoin omistukset ovat 60 miljoonan dollarin verran tappiolla.

Presidentti Nayib Bukele on ollut todella suuri Bitcoinin puolestapuhuja. Bukele uskoo Bitcoinin olevan hyväksi valtion taloudelle. Valtio on jatkanut Bitcoin hankintojaan, vaikka Maailman Pankki sekä Kansainvälinen Valuuttarahasto ovat monta kertaa varoittaneet Bitcoinista.

Kunnianhimoiset suunnitelmat ovat aiheuttaneet sen, että suurimmat riskianalyysiyhtiöt ovat laskeneet El Salvadorin luottoarviota. Luottoriskiyhtiö Fitch arvioi, että El Salvadorin valtio ei pysty maksamaan vuoden 2023 tammikuussa lainojensa korkoja enää takaisin. Myös kasvava inflaatio ja talouden tilanne heikentää lainojen takaisinmaksua entisestään.

El Salvadorin ekonomisti Membrano kertoo, että valtio voi joutua pyytämään Kiinaa auttamaan lainojensa rahoittamisessa. Se voisi muuttaa täysin El Salvadorin periaatteita siitä, miten ulkomaan politiikkaa tehdään.

El Salvadorin Bitcoin-kaupunki

El Salvadorin presidentti Nayib Bukele on julkistanut suunnitelmansa kryptovaluutalla rahoitettuun kaupunkiin, joka on tarkoitus rakentaa tulivuoren rinteeseen.

Bitcoin-kaupunki olisi sähköistetty maalämmöllä, joka tulee tulivuoresta. Samaa energiaa käytettäisiin myös Bitcoinin louhintaan.

Bukele ei ole ainoa henkilö, joka on suunnitellut kryptovaluutalla pyöritettävää kaupunkia. Vuonna 2020 laulaja Akon teki Senegalin kaupungin kanssa sopimuksen rakentaakseen kryptovaluutalla toimivan kaupungin nimeltä Akon City.

Kaupungissa ei voi käyttää muuta valuuttaa kuin Bitcoinia. Myös Bitcoinin verotus olisi myös kaupungissa niin hyvällä tasolla, että se houkuttelisi uusia kryptovaluutasta kiinnostuneita ihmisiä asumaan sinne.

Marimekko metaversumiin

Suomalainen, maailmalla tunnettu vaatebrändi Marimekko on monen muun muotitalon tapaan hypännyt mukaan metaversumiin. Marimekko julkaisi metaversumiin liittymisestä omalla verkkosivustollaan ja LinkedInissä. 

Yhtiö on lyöttäytynyt yhteen Decentralandin kanssa. Decentraland on Ethereumin päällä toimiva virtuaalimaailma, jossa käyttäjät ja organisaatiot voivat ostaa omia tonttejaan ja luoda digitaalisia sisältöjä aivan uudella tavalla.

Marimekko kertoo tilillään, että asiakkaat voivat jatkossa kulkea virtuaalisessa maailmassa Marimekon kuosin täyttämällä kukkakedolla. Marimekko esitteli Decentralandissa olevaa virtuaalista kukin koristeltua maailmaansa Slush-tapahtumassa Helsingissä.

Marimekon Decentraland-maailmaa voi käydä tutkimassa yhtiön sivujen kautta.

FTX-romahduksen jälkipyykki

Olemme uutisoineet kryptopörssi FTX:n romahduksen vaiheista edellisviikoilla. Pöly on pikkuhiljaa laskeutunut, mutta episodi on kaukana loppusuoralta.

FTX-pörssi on joutunut tarkkaan syyniin asianajajien, tutkijoiden ja valvojien toimesta. Eri tahot selvittävät pörssin romahtamista ja pyrkivät löytämään syitä miksi tällainen katastrofi pääsi käymään. Keskusteluissa spekuloidaan, että pörssin toiminnassa olleita henkilöitä odottaa vakavat seuraukset. Seurauksien suuruus riippuu tutkinnan tuloksista.

FTX hakeutui konkurssiin viime perjantaina. Konkurssihakemus jätettiin muutama päivä sen jälkeen, kun yhtiö lakkautti varojen nostamisen pörssistään. Vähän yli viikko siitä Coindesk julkaisi raportin, jossa kerrottiin FTX:n sisaryhtiöllä, Alameda Researchilla, olevan todella suuri omistus FTT-tokeneita. 

Kun Sam Bankman-Friedilta kysyttiin aiheesta, niin hän sanoi kaiken olevan “ihan hyvin”. Bankman-Fried twiittasi myös, että FTX:llä on tarpeeksi varantoja kaikkien asiakkaiden varoja varten ja spekulaatiot olivat vain kilpailijan huhuja. Markkinoiden reaktio paljasti kuitenkin totuuden.

Eräät asianajajat, kuten Ken White ovat pitäneet tilannetta todella hankalana. Bankman-Fried laukoo päättömiä twiittejä ja samaan aikaan monet eri virastot tutkivat hänen toimiaan. Harva asianajaja haluaisi tapausta hoidettavakseen.

Eri virkamiehet Yhdysvalloissa ovat sanoneet FTX:n olevan esimerkki siitä, minkälaisia heikkouksia digitaalisilla valuutoilla on sekä miten suureksi riskit ovat kasvaneet niiden ympärillä.

FTX-hakkeri on yksi maailman suurimpia Ethereumin omistajia

Viime viikolla FTX-pörssi hakkeroitiin ja hakkeri sai itselleen valaan tittelin Ethereum-omistuksillaan. Vain päivä sen jälkeen, kun yritys haki konkurssiin, hakkeroitiin pörssissä olleista lompakoista jopa 663 miljoonan dollarin edestä varallisuutta. 

Lohkoketjujen tiedusteluorganisaatio Ellipticin mukaan kryptovaluuttaa varastettiin 477 miljoonan dollarin edestä, joista suuri osa muunnettiin Ethereumiksi. Elliptic on arvioinut, että arvoltaan 186 miljoonaa näistä kryptovaluutoista olisi saatu siirrettyä FTX:n toimesta turvalliseen paikkaan.

Vielä monta päivää varsinaisen hakkeroinnin jälkeen hakkeri jatkoi lompakoiden tyhjentämistä. Monien eri lohkoketjujen välillä tehtyjen siirtojen toimesta hakkerilla on nyt omistuksessaan yli 228 000 kappaletta Ethereumia. Tällä hetkellä omistuksessaan hakkerilla on 35. eniten Ethereumia maailmassa.

Ethereumin listauksessa lohkoketjun oma Beacon Chain sisältää n. 15 miljoonaa kappaletta ja suurin osa top 20 -lompakoista on isoja pörssejä sekä erilaisia kryptoprojekteja.

20 suurinta lompakkoa omistaa n. 27 % kaikista kierrossa olevista Ether-tokeneista sekä 50 suurinta lompakkoa omistaa n. 33%.

Hakkeroinnit tapahtuivat samaan aikaan FTX:n ja FTX.US:n sisällä, jonka vuoksi monet epäilivät, että hakkerointi olisi voinut olla tehty sisäpiirin toimesta. Todennäköisyyttä sisäpiiristä tehdylle rikokselle kasvattaa se, että hakkerointiin käytettiin lompakon privaattiavainta.

Apple menee kohti lisättyä todellisuutta

Kun katsoo Applen viimeaikaisia työpaikkailmoituksia, näyttää siltä, että Apple on menossa kovaa vauhtia kohti lisättyä todellisuutta (AR). Teknologiajätti hakee useita insinöörejä, joiden hakuvaatimuksena on lisätyn todellisuuden sekä virtuaalisen todellisuuden osaaminen.

Marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien yli 30 aiheeseen liittyvää työpaikkaa on ollut listattuna Applen avointen työpaikkojen sivulle. Yhtiö etsii insinöörejä sekä sovelluskehityksen että laitekehityksen puolelle.

Vaikka yhtiöllä onkin yli 150 eri työpaikkaa avoinna, yksi työpaikkailmoituksista viime elokuulta herättää huomiota. Työpaikan kuvauksessa kerrotaan, että valittu henkilö tulee rakentamaan työkaluja sekä ympäristöjä, joiden avulla voidaan tuottaa kokemuksia lisätyn todellisuuden maailmassa.”

Internetissä on pyörinyt joitakin huhuja, että Applen virtuaalilaseja aletaan kasaamaan taiwanilaisen yrityksen toimesta ensi vuoden alussa. Tällä hetkellä Apple käyttää yritystä iPhone 14:n valmistukseen.

On tehty myös erilaisia tutkimuksia siitä, että Apple olisi muutaman vuoden sisään tehnyt erilaisia tavaramerkkihakemuksia aiheeseen liittyen. Esimerkiksi haptinen hanska, jolla voi fyysisesti tuntea asioita virtuaalimaailmassa.

Applen toimitusjohtajalta Tim Cookilta on kysytty, siirtyykö Apple metaversumiin ja vastauksena on tullut, että yhtiö näkee paljon potentiaalia metaversumissa ja investoi siihen asianmukaisesti.

Hakkerit hyödyntäneet mustaa pörssiä hyökkäyksissään

Lohkoketjujen turvallisuutta kehittävä yhtiö Certik on huomannut uuden tekniikan, jota hakkerit käyttävät hyödyksi. Hakkerit ovat saaneet mustasta pörssistä halvalla ihmisten henkilötietoja, joita he hyödyntävät kierolla tavalla uusimmissa kryptohuijauksissa.

Ihmiset ovat suostuneet antamaan oman kuvan sekä koko nimensä kryptoprojektille, halvimmillaan jopa 8 dollarin hintaan.Tällaiset henkilöt ovat joissain tapauksissa olleet vahvasti tunnistettuja. Hakkerit ovat hyödyntäneet vahvaa tunnistamista pankkitilin tai kryptopörssin tilin avaamiseen.

Kun huijarit ovat saaneet kasvatettua huijauskryptoprojektiaan, ostetut henkilötiedot ovat toimineet niin sanotusti vakuutena siitä, että projekti olisi oikea projekti eikä huijaus. Kun projekti on mennyt tarpeeksi pitkälle, on rahahanat laitettu kiinni. Tämän jälkeen sijoittajien rahat on vedetty projektista huijareiden taskuun.

Certikin artikkelin mukaan heidän analyytikkonsa löysivät alamaailman markkinoilta jopa kymmeniä erilaisia paikkoja, josta voi ostaa henkilötietoja. Markkinoita oli esimerkiksi Discordissa, Telegramissa, mobiilisovelluksissa sekä keikka-alustoilla. 

Yksinkertaisimmillaan henkilöt ovat saaneet rahaa simppeleistä ”näyttelijän” keikoista. Näitä voivat olla pankkitilin avaamisesta tai kryptopörssin tilin avaaminen. Kovemman luokan palkkioita maksettiin jopa 500 dollaria viikolta, jos henkilö esitti esimerkiksi kryptoprojektin toimitusjohtajaa.

Kryptotalvi voi jatkua jopa vuoden 2023 loppuun

Viimeaikaiset uutisoinnit FTX-pörssin tilanteesta voivat pidentää kryptojen karhumarkkinaa entistä pidemmälle. Moni kryptopalvelu oli tekemisissä FTX-pörssin kanssa joko lainojen, tai muiden yhteistyötoimien muodossa.

FTX-romahduksen johdosta kryptomarkkinoille on tullut likviditeettikriisi, ja sijoittajat ovat menettäneet luottoa kryptoihin. Tätä menoa kryptovaluuttojen alamäki voi jatkua helposti ensi vuoden loppuun asti.

Coinbasen uusi analyysi kertoo, että FTX-romahdus on voinut vaikuttaa todella negatiivisesti koko kryptomarkkinaan. Monen suuren sijoittajan varat jäivät jumiin FTX-pörssiin sen haettua konkurssia, mikä heikentää sijoittajien uskoa kryptoihin.

Vakaavaluuttojen dominanssi markkinoilla on noussut myös erittäin korkeaksi, mikä viittaa siihen, että sijoittajat poistuvat kryptomarkkinoilta ja palaavat takaisin esimerkiksi dollariin sidottuihin valuuttoihin. Vakaavaluuttojen suhde on jo 18 % kryptomarkkinan kokonaismäärään verrattuna.

Vakaavaluuttojen dominanssi historiallisen korkealla. Lähde: Coinbase.

Vaikka vaurioiden laajuus on saatu todennäköisesti rajattua FTX:n sisälle sen hakeuduttua konkurssiin, on silti mahdollisuus ns. lumipalloefektiin kryptomarkkinoilla. Moni pörssi tai yhtiö on voinut tehdä yhteistyötä FTX-pörssin kanssa eikä saa varojaan takaisin.

Moni pörssi on jo nyt ilmoittanut, että markkinoiden epävarmuuden vuoksi ne rajoittavat käyttäjien mahdollisuutta nostaa varojaan pörssien tileiltä. Vain aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.

Mitä kryptotalvi tarkoittaa?

Kryptotalvi on yleinen sanonta, joka viittaa huonosti menestyvään kryptomarkkinaan. Se tarkoittaa samaa kuin useammin käytetty termi karhumarkkina.

Vuosien varrella kryptotalvia on ollut muutamia, esimerkiksi vuoden 2017 lopusta aina vuoden 2020 joulukuuhun saakka. Kuitenkin vuoden 2020 loppuun mennessä kryptotalvi loppui ja hinnat nousivat nopeasti pilviin.

Vuoden 2021 aikana kryptovaluuttojen hinnat muuttuivat huomattavasti ja loppuvuoteen mennessä hinnat lähtivät laskemaan. Kuluva kryptotalvi tulee jatkumaan joidenkin analyytikoiden mukaan todennäköisesti vuoden 2023 loppuun saakka.

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin



Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.


Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!

  

Jaa artikkeli:

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
vanhin
uusin eniten äänestetty
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp