Coinmotion Research

Vuoden toisen neljänneksen tärkeimmät tapahtumat

••••••••••

Kryptovaluuttojen vuoden toinen kvartaali oli odotettua hiljaisempi. Aiemmat kaksi jaksoa olivat vahvoja, mutta nyt nousu hiipui kesää kohti. Osakemarkkinat, etenkin Yhdysvalloissa, jatkoivat kuitenkin vahvaa kehitystä. Nasdaq 100 ja S&P 500 -indeksit nousivat eniten. Tuotot keskittyivät silti harvoihin yhtiöihin. S&P 500 ja S&P 500 Equal Weight -indeksien tuottoero oli yli 10 % alkuvuonna. Suuryritysten osuus S&P 500:n arvosta kasvoi edelleen. Suurien yhdysvaltalaisten yhtiöiden arvostusero pienempiin verrattuna jatkoi kasvuaan. Voittajat jatkavat voittamista – mutta kuinka kauan?

Kryptojen heikko kehitys johtui osin yleisen innostuksen laantumisesta (Bitcoinin puoliintuminen, spot BTC ETF:t), sekä alan omista tekijöistä kuten louhijoiden ongelmista ja viranomaisten BTC-myynneistä. Positiivisiakin uutisia saatiin: SEC hyväksyi spot Ethereum ETF -hakemuksia ja ensimmäinen spot SOL ETF -hakemus jätettiin. Kryptojen kaupankäyntivolyymit laskivat selvästi, mutta eivät vuoden 2023 pohjille asti. Dollarimääräistä volyymia tuki osaltaan hintojen nousu.

Tärkeimmät huomiot kryptomarkkinoiden toisesta vuosineljänneksestä 2024

  • Kryptomarkkinoiden nousu hiipui, osakemarkkinat jatkoivat vahvaa kehitystä
  • Kaupankäyntivolyymit laskivat, mutta eivät vuoden 2023 pohjille
  • SEC hyväksyi spot ETH ETF -hakemuksia, ensimmäinen spot SOL ETF -hakemus jätettiin
  • Vakaavaluuttojen tarjonta kasvoi, mutta hidastui kvartaalin lopussa
  • Bitcoinin ja Ethereumin ketjuaktiivisuus laski
  • Louhijoiden hetkellinen kapitulaatio Bitcoinin puoliintumisen jälkeen
  • L2-skaalausratkaisuiden kehityksessä eroja

Kryptomarkkinat Q2/2024

Teksti on alun perin julkaistu Coinmotion Wealthin jäsenille. Nosta krypto-osaamisesi uudelle tasolle tutustumalla jäsenyyteen. Tiesithän, että Wealthin jäsenenä saat myös alennusta Coinmotionin alustan kaupankäyntikuluihin?

Q2/2024-raportti antaa hyödyllistä tietoa niin sijoittajille kuin kryptovaluuttojen seuraajille. Pääset lukemaan katsauksen kokonaisuudessaan lataamalla tai upotettuna alta!

Tutustu alaa puhuttaneisiin aiheisiin kattavammin

Aloita sijoittaminen jo tänään
Bitcoin Litecoin Ethereum AAVE USDC Stellar Ripple

Liity Coinmotioniin ja aloita sijoittaminen minuuteissa!


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eikä niitä voida pitää Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.

Jaa artikkeli:

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
vanhin
uusin eniten äänestetty
Inline Feedbacks
View all comments

Share on

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp